*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 52678 ***

KAUHUN LAAKSO II

Salaseuralaiset


Kirj.

Conan Doyle


Suom. Timo Tuura





Helsingissä,
Kustannusosakeyhtiö Kirja,
1915.




SISÄLLYS:

 1. Mies.
 2. Päämestari.
 3. Osasto 341, Vermissa.
 4. Kauhun Laakso.
 5. Synkin hetki.
 6. Vaara.
 7. Birdy Edwardsin sadin.




I LUKU.

Mies.


Oli helmikuun neljäs päivä vuonna 1875. Talvi oli ollut ankara
ja lunta oli syvälti Gilmerton-vuorten rotkoissa. Höyryaura oli
kuitenkin pitänyt rautatien lumesta vapaana ja iltajuna, joka
yhdistää laajat kivihiilenkaivuuta ja rautateollisuutta harjoittavat
uutisasutukset, kulki hitaasti huohottaen jyrkkää mäkeä, joka vie
Stagvillesta tasangolla Vermissaan, keskuskuntaan Vermissa-laakson
perukassa. Tältä kohdalta rupeaa rata kulkemaan alaspäin Bartonin
Ristitielle, Helmdalen ja Mertonin pelkkää maanviljelystä
harjoittavaan piirikuntaan. Se oli yksiraiteinen rata, mutta
jokaisessa kaksilla kiskoilla varustetussa yhtymäkohdassa, ja niitä
oli paljon, pitkä rivi hiilillä ja raudalla lastattuja tavaravaunuja
kertoi kätketystä rikkaudesta, joka oli tuonut raa'at asujamet ja
hyörivän elämän tähän Amerikan Yhdysvaltojen autioimpaan kolkkaan.

Hän oli verevä, keskikokoinen nuori mies, arvattavasti lähellä
kolmeakymmentä. Hänellä on suuret, älykkäät, hyväntuuliset harmaat
silmät, jotka välähtivät tutkivasti silloin tällöin, kun hän
silmälasiensa läpi katsoi ihmisiä ympärillään. On helppoa nähdä,
että hän on luonteeltaan seuraarakastava ja mahdollisesti suora,
halukas olemaan hyvissä väleissä kaikkien kanssa. Kuka tahansa
saattoi päästä hänen tuttavakseen, koska hän oli tavoiltaan
seura-ihminen ja luonteeltaan avomielinen, nopsa lausumaan
sukkeluuksia ja hymyilemään. Ja kuitenkin henkilö, joka tutki häntä
tarkemmin, saattoi huomata hänen leukansa lujapiirteisyyden ja
julman kovuuden suupielissä, joka ilmaisi että tässä miehessä oli
kätkettyjä syvyyksiä ja että tämä miellyttävä ruskeatukkainen nuori
irlantilainen luultavasti saattoi jättää hyvin hauskat tai hyvin
ikävät muistot seuraan, johon oli liittynyt.

Lausuttuaan koetteeksi pari huomautusta lähimmälle kaivostyömiehelle
ja saatuaan vain lyhyitä juroja vastauksia, matkustaja tyytyi
epämieluisaan äänettömyyteen tuijottaen ulos akkunasta
yksitoikkoiseen maisemaan. Näköala ei ollut ilahuttava. Yltyvässä
hämärässä vilkkuivat sulatusuunien punaiset tulet mäkien rinteillä.
Suuria kuona- ja tiilikasoja tuli näkyviin -- kummallakin puolella ja
niiden yläpuolella kivihiilikaivosten korkeat aukot.

Nuori matkustaja katseli tätä kolkkoa seutua vastenmielisyyttä ja
mielenkiintoa ilmaisevin kasvoin, jotka osoittivat, että näky oli
hänelle outo. Vähän väliä hän otti taskustaan muistikirjan, johon
katsoi ja jonka reunoihin kirjoitti jotakin. Kerran hän otti vyöstään
esineen, jota tuskin olisi odottanut näkevänsä niin lempeännäköisen
miehen hallussa. Se oli revolveri suurinta kokoa. Kun hän käänsi sen
vinosti valoon päin, ilmaisi vaskisten patruunahylsyjen reunojen
välähdys, että siinä oli täydet panokset. Hän pani sen nopeasti
takaisin salataskuunsa, mutta muuan työmies, joka oli istuutunut
läheiselle penkille, oli jo ennättänyt sen huomata.

-- Hoi, toveri! sanoi hän. Näytte olevan varustautunut ja valmis.

Nuori mies hymyili näyttäen olevan hämillään.

-- Niin, sanoi hän; tarvitsemme niitä toisinaan siellä mistä tulen.

-- Ja mistä tulette.

-- Viimeksi Chicagosta.

-- Oletteko vieras näillä mailla?

-- Olen.

-- Saattepa nähdä, että tarvitsette sitä täälläkin, sanoi työmies.

-- Ah! Niinkö? Nuoren miehen mielenkiinto näytti heränneen.

-- Ettekö ole kuullut mitään täkäläisistä tapauksista?

-- En mitään erikoista.

-- Mitä, luulin, ettei muusta puhuttaisikaan maassa. Saatte piankin
kuulla. Mikä sai teidät tulemaan tänne?

-- Kuulin, että täällä olisi aina työtä halukkaalle miehelle.

-- Oletteko ammattiyhdistyksen, Labour Unionin jäsen?

-- Tietysti.

-- No, sitten kyllä saatte työtä. Onko teillä ystäviä?

-- Ei vielä, mutta aijon niitä hankkia.

-- Millä tavoin?

-- Kuulun Vanhaan Vapaiden Miesten Liittoon. Ei ole kaupunkia, jossa
ei olisi haaraosastoa ja joka haaraosastosta löydän ystäviä.

Nämät sanat vaikuttivat kummallisesti hänen puhekumppaniinsa. Hän
silmäili epäluuloisesti muita vaunussa olijoita. Kaivostyömiehet
kuiskailivat yhä keskenään. Molemmat poliisiupseerit torkkuivat. Hän
tuli ja istuutui nuoren matkustajan viereen ja ojensi kätensä.

-- Paiskatkaapas kättä, sanoi hän.

He vaihtoivat kädenpuristuksen.

-- Huomaan, että puhutte totta. Mutta on hyvä varmistautua.

Hän kohotti oikean kätensä oikeaan silmäkulmaansa. Matkustaja kohotti
heti vasemman kätensä vasempaan silmäkulmaansa.

-- Pimeät yöt ovat epämiellyttävät, sanoi työmies.

-- Kyllä, vieraiden työskennellä, vastasi toinen heti.

-- Se riittää. Olen Veli Scanlan, haaraosasto 341, Vermissa
Laaksossa. Hauskaa nähdä teitä tällä seudulla.

-- Kiitos. Olen Veli Mc Murdo, haaraosasto 29, Chicagossa. Päämestari
J. H. Scott. Mutta olipa minulla onni, kun tapasin veljen niin pian.

-- No, täällä on meitä paljon. Saattepa nähdä, ettei Liitto ole
missään muualla Yhdysvalloissa niin lukuisa ja mahtava kuin täällä
Vermissan laaksossa. Mutta me kyllä tarvitsemme teidän kaltaisianne
nuoria miehiä. En saata käsittää, ettei Labour Unioniin kuuluvalle
reippaalle miehelle ole työtä Chicagossa.

-- Minulla oli yllin kyllin työtä.

-- Miksi sitten läksitte pois.

Mc Murdo nyökähytti päätään poliiseihin päin ja hymyili.

-- Luulenpa, että nuo miehet olisivat hyvillään jos tietäisivät.

Scalan ähkäsi myötätuntoisesti.

-- Olitteko pulassa? kysyi hän kuiskaten.

-- Kovassa pulassa.

-- Vankeusrangaistusko uhkasi?

-- Niin, ja kuolema.

-- Ei kai murhasta?

-- On aikaista puhua sellaisista asioista, sanoi Mc Murdo ja hänen
kasvoillaan oli ilme kuin miehellä, joka on tullut sanoneeksi enemmän
kuin on aikonut. Minulla oli oma pätevä syyni lähteä Chicagosta ja se
saa riittää teille. Kuka te olette, että uskallatte kysyä sellaisia
asioita?

Hänen harmaat silmänsä säihkyivät äkillistä ja vaarallista
suuttumusta silmälasien takaa.

-- Kaikki hyvin, toveri. En tahtonut loukata. Poikien mielestä ette
ole sen huonompi vaikka olisitte tehnyt mitä tahansa. Minne nyt
aijotte?

-- Vermissaan.

-- Se on kolmas asema. Mihin aijotte asettua asumaan?

Mc Murdo otti taskustaan kirjekuoren ja vei sen lähelle huonosti
valaisevaa öljylamppua.

-- Tässä on osoite -- Jacob Shafter, Sheridankatu. Se on täyshoitola,
jota muuan tuttavani Chicagossa minulle suositteli.

-- En tunne sitä, mutta Vermissa ei olekaan minun aluettani. Minä
asun Hobson's Patchissa ja tässä minun on lähdettävä. Mutta haluan
antaa teille pienen neuvon ennenkuin eroamme. Jos joudutte pulaan
Vermissassa, niin menkää suoraa Liittotalolle tapaamaan pomo Mc
Gintya. Hän on Vermissan osaston päämestari, eikä tällä seudulla
tapahdu mitään vastoin Mustan Jack Mc Gintyn tahtoa. Sen pituinen
se, toveri. Ehkä tapaamme toisemme osastossa jonakin iltana. Mutta
muistakaa sanani: jos joudutte pulaan, niin menkää Pomo Mc Gintyn luo.

Scanlan lähti ja Mc Murdo jäi taas yksin hautomaan ajatuksiaan.
Yö oli jo tullut ja lukuisten sulattimojen tulet loimusivat ja
karkeloivat pimeässä. Synkkää taustaa vasten näkyi tummia haamuja,
jotka kumartuivat ja ponnistivat, kääntyivät ja vetivät aina
väkipyörien ja vintturien liikkeiden mukaan, ikuisen kolinan ja
jyrinän heidän työtään säestäissä.

-- Arvaan että helvetti mahtaa näyttää jotakuinkin tuollaiselta,
kuului joku sanovan.

Mc Murdo kääntyi ja näki toisen poliiseista siirtyneen penkille ja
tuijottavan tulierämaahan.

-- Totta tosiaankin, sanoi toinen poliisimies, minäkin arvelen, että
helvetin täytyy olla tuontapaisen. Ja jos siellä alhaalla on pahempia
piruja kuin muutamat, joiden nimet tiedämme, niin kyllä minä suuresti
hämmästyn. Arvaan että olette muukalainen täällä, nuori mies.

-- No, entä sitten, vastasi Mc Murdo äkeän kopeasti.

-- Älkää suuttuko, vieras, sanoi toinen. Varoitimme vain teitä omaksi
hyödyksenne, kun näimme teidän olevan vieraan tällä paikkakunnalla,
kuten itsekin äsken myönsitte.

-- Olen vieras paikkakunnalla, mutta te ja teidän kaltaisenne ette
ole minulle outoja, huusi Mc Murdo raivokkaana. Arvaan että olette
samallaisia kaikkialla, tyrkyttäen neuvoja, joita ei kukaan pyydä.

Ennenkuin Mc Murdo oli jalallaankaan astunut Vermissaan oli hän
siellä rajupäisyydellään päässyt hyvään maineeseen.

Koko seutu oli ollut pelottavan synkkä, mutta kaupunki vei tässä
suhteessa vielä voiton. Alhaalla laaksossa oli ainakin jonkinmoista
suurpiirteisyyttä. Siellä oli suuret tulet ja leijailevat savupilvet,
ihmisvoima ja ihmisäly olivat jättäneet muistomerkkinsä vuoriin,
jotka ne olivat pirstoneet suurilla kaivoksillaan. Mutta kaupunki
näytti olevan kurjuuden ja likaisuuden hengetön ruumiillistuma.
Leveän kadun oli liikenne vatvonut likaiseksi lumitaikinaksi.
Jalkakäytävät olivat ahtaat ja kuoppaiset. Lukuisat kaasulyhdyt
vaan selvemmin näyttivät pitkän rivin puutaloja, joista jokainen
kuisteineen teki kadun vielä siivottomamman ja likaisemman
näköiseksi. Kun he lähestyivät kaupungin keskustaa, elähytti
näyttämöä rivi kirkkaasti valaistuja myymälöitä.

-- Tuossa on Liittotalo, sanoi opas osottaen ravintolaa, joka näytti
olevan miltei hotellinkin nimen arvoinen. Jack Mc Ginty on siellä
pomona.

-- Mikä hän on miehiään? kysyi Mc Murdo.

-- Mitä? Ettekö ole milloinkaan kuullut puhuttavan Pomosta?

-- Miten olisin voinut kuulla hänestä puhuttavan, kun kuten tiedätte
olen vieras täällä seudulla.

-- Luulin hänen nimensä tunnetuksi kaikissa valtioissa. Se on siksi
usein mainittu sanomalehdissä.

-- -- Miksi?

-- No, kaivosmies hiljensi ääntään -- asioitten vuoksi.

-- Minkälaisten asioitten?

-- Hyvä jumala, herraseni, te olette kovin omituinen, ellette pane
pahaksenne. Tällä paikkakunnalla te saatte kuulla vain yhdenlaisista
asioista, nimittäin, "Kulkurien", "The Scowrers-miesten" asioista.

-- Luulen lukeneeni heistä Chicagossa. Murhaajajoukkio, vai mitä?

-- Vaiti, jos henkenne teille on kallis, huudahti kaivosmies
pysähtyen säikähdyksissään ja tuijotti hämmästyneenä toveriinsa.
Kuulkaahan mies, ette elä vanhaksi tällä seudulla, jos puhutte
tuollaisia avoimella kadulla. Moni mies on menettänyt henkensä
vähemmästäkin.

-- No, enhän minä tiedä mitään heistä. Olen vain lukenut sellaista.

-- Enkä minä väitä, ettei olisi totta, mitä olette lukenut. Mies
katsoi puhuessaan levottomana ympärilleen tähystellen varjoja
ikäänkuin olisi pelännyt näkevänsä jonkun vaanivan vaaran. Jos
tappaminen on murhaamista, silloin täällä, Jumala sen tietää,
murhataan ja liiaksikin. Mutta älkää vain mainitko Jack Mc Gintyn
nimeä siinä yhteydessä, muukalainen, sillä jokainen kuiskaus tulee
hänen korviinsa eikä hän jätä sitä rankaisematta. Tuossa onkin talo,
jota etsitte -- tuo talo jonkun matkan päässä kadusta. Saatte nähdä,
että vanha Jacob Shafter on yhtä kelpo mies kuin ken tahansa tällä
seudulla.

-- Kiitos, sanoi Mc Murdo ja puristettuaan uuden tuttavansa
kättä hän ponnisteli matkalaukku kädessä ylös polkua, joka vei
asuinrakennukseen. Hän koputti lujasti ovea. Sen avasi aivan
toisenlainen olento kuin hän oli odottanut näkevänsä.

Se oli nainen, nuori ja erinomaisen kaunis. Hän oli ruotsalainen
tyyppi, hänellä oli vaalea iho ja vaalea tukka, joille kaunis tumma
silmäpari muodosti viehättävän vastakohdan. Hän katseli vierasta
hämmästyneenä ja viehättävä hämminki nosti veriaallon hänen kalpeille
kasvoilleen. Mc Murdosta tuntui, ettei hän ollut milloinkaan
nähnyt kauniimpaa kuvaa kuin nuori tyttö oviaukossa kirkkaassa
valossa, ja kuvan sai likainen ja kolkko ympäristö näyttämään vielä
lumoavammalta. Kaunis, jossakin kaivosten kuonaläjässä kasvava
orvokki ei olisi tuntunut odottamattomammalta. Hän oli niin ihastunut
että hän tuijotti sanaakaan sanomatta ja tytön täytyi katkaista
äänettömyys.

-- Luulin isän tulevan, sanoi hän murtaen hiukan ruotsiksi. Tulitteko
tapaamaan häntä? Hän on kaupungilla. Odotan häntä kotiin joka
minuutti.

Mc Murdo katsoi katsomistaan häneen ihailuaan peittämättä, kunnes
tyttö hämillään painoi katseensa alas tämän ylpeän vieraan edessä.

-- Ei neiti, sanoi hän viimein, ei ole kiirettä tapaamisella.
Mutta taloanne suositettiin minulle asunnoksi. Arvelin, että se
miellyttäisi minua ja nyt tiedän että se miellyttää.

-- Muodostatte nopeasti mielipiteenne, sanoi tyttö hymyillen.

-- Kuka tahansa paitsi sokea saattaisi sen tehdä, vastasi mies.

Tyttö hymyili tälle kohteliaisuudelle.

-- Tulkaa sisään, herra, sanoi hän. Olen miss Ettie Shafter, mr
Shafterin tytär. Äitini on kuollut ja minä hoidan taloutta. Voitte
istua takan ääressä etuhuoneessa, kunnes isä tulee. Kas, siinä hän
onkin, voitte sopia asioista hänen kanssaan heti.

Hidasliikkeinen, vanhahko mies tulla kompuroi ylös. Muutamin
sanoin Mc Murdo kertoi asiansa. Murphy-niminen mies oli antanut
hänelle osoitteen Chicagossa. Tämä oli vuorostaan saanut sen
joltakin toiselta. Vanha Shafter suostui heti. Vieras ei tinkinyt,
suostui empimättä jokaiseen ehtoon ja näytti olevan rahoissaan.
Kahdellatoista dollarilla viikossa, jotka maksettiin etukäteen, hän
sai ruoan ja asunnon. Täten Mc Murdo, joka oman tunnustuksensa mukaan
oli oikeusviranomaisia paossa, sai asunnon Shafterin katon alla.
Tämä oli ensimäinen askel tiellä, joka vei niin monien ja synkkien
tapausten sarjaan ja päättyi vasta kaukaiseen maahan.




II LUKU.

Päämestari.


Mc Murdo oli mies, joka pian tuli huomatuksi. Missä tahansa hän
olikin niin hänen ympäristönsä pian tiesi sen. Viikossa oli hänestä
tullut tärkein henkilö Shafterin talossa. Heitä oli kymmenen tai
kaksitoista täyshoitolaista, mutta he olivat siivoja työnjohtajia
tai vaatimattomia kauppapalvelijoita, aivan toisenlaatuisia kuin
nuori irlantilainen. Kun he kokoontuivat yhdessä viettämään iltaa,
oli hänen leikinlaskunsa luontevinta, hänen keskustelunsa hauskinta
ja hänen laulunsa parasta. Hänellä oli synnynnäiset seurustelulahjat
ja hänessä oli vetovoima, joka sai kaikki hänen ympärillään hyvälle
tuulelle. Ja kuitenkin hän osoitti yhä uudelleen ja uudelleen, kuten
hän oli osoittanut rautatievaunussa, taipumusta äkkiä ja tulisesti
suuttumaan, mikä herätti muissa kunnioitusta häntä kohtaan, vieläpä
pelkoa. Lakia kohtaan ja kaikkea kohtaan mikä oli sen yhteydessä, hän
osoitti katkeraa ylenkatsetta, joka ihastutti toisia ja säikähdytti
toisia hänen asuintovereistaan.

Ensi alusta hän osoitti selvästi peittelemättömällä ihailullaan, että
talon tytär oli vallannut hänen sydämensä siitä hetkestä alkaen,
jolloin hän ensi kerran oli nähnyt hänen kauneutensa ja suloutensa.
Hän ei ollut mikään vitkasteleva kosija. Toisena päivänä hän tunnusti
tytölle rakkautensa ja siitä lähtien hän toisti samaa asiaa vähääkään
välittämättä siitä, mitä tyttö sanoi lannistaakseen hänen rohkeuttansa.

-- Joku toinen! saattoi hän sanoa. No, sitä pahempi tuolle toiselle.
Pitäköön hän varansa! Menettäisinkö elämäni onnen ja kaikki mitä
sydämeni halajaa jonkun toisen takia? Voitte vastata kieltävästi,
Ettie! Tulee kerran päivä, jolloin myönnytte ja minä olen nuori
odottamaan.

Hän oli vaarallinen kosija, koska hänellä oli sukkela irlantilainen
kieli ja soma mielistelevä käytös. Niinikään oli hänessä tuota
seikkailujen salaperäisyyden loistetta, joka herättää naisessa
mielenkiintoa ja lopulta rakkautta. Hän saattoi kertoa Monaghanin
ihanista laaksoista, mistä hän tuli, kauniista kaukaisesta saaresta,
jonka matalat kunnaat ja viheriöivät niityt näyttivät vielä
kauniimmilta, kun mielikuvitus loihti ne näkyviin täällä lumen ja
lian keskellä. Sitten hän oli perehtynyt pohjoisten kaupunkien
elämään, Detroitin, Michiganin puuhökkelien, Buffalon ja lopulta
Chicagon, jossa hän oli työskennellyt sahalaitoksessa. Ja jälkeenpäin
tuli romantiikan tuulahdus, tunne, että ihmeellisiä tapauksia oli
sattunut hänelle tuossa suuressa kaupungissa, niin ihmeellisiä ja
peloittavia ettei niistä uskaltanut puhua. Hän puhui surumielisesti
äkkinäisestä lähdöstä, entisten siteiden katkaisemisesta, paosta
outoon maailmaan, joka pako päättyi tähän kolkkoon laaksoon.

Mc Murdo oli saanut tilapäisen toimen kirjanpitäjänä, sillä hän
oli sivistynyt mies. Tämä toimi kiinnitti hänet suurimman osan
päivästä eikä hänellä ollut vielä ollut tilaisuutta esittäytyä Vanhan
Vapaitten Miesten Liiton osaston päämiehelle. Häntä muistutettiin
kuitenkin tästä laiminlyönnistä kun eräänä päivänä Mike Scanlan,
toveri, jonka hän oli tavannut junassa, tuli häntä tervehtimään.
Scanlan, pieni, teräväpiirteinen, hermostunut mustasilmäinen mies,
näytti iloitsevan tapaamisesta. Juotuaan pari lasia whiskyä hän
ilmaisi syyn käyntiinsä.

-- Kuulkaa, Mc Murdo, sanoi hän, muistin osoitteenne ja rohkenin
tulla teitä tervehtimään. Olen hämmästynyt siitä, ettette vielä ole
esittäytynyt päämestarille. Miksi ette vielä ole tavannut pomo Mc
Gintyä?

-- No, minun täytyi hankkia toimi. Minulla on ollut kiire.

-- Teillä täytyy olla siihen aikaa vaikkei olisi mihinkään muuhun.
Hyvä Jumala, olettepa hullu, kun ette ensimäisenä aamuna tulonne
jälkeen mennyt Liittotalolle kirjoituttamaan nimeänne luetteloon! Jos
joudutte riitaan hänen kanssaan -- no, te ette saa -- siinä kaikki!

Mc Murdo osoitti lievää kummastusta.

-- Olen ollut osaston jäsenenä kolmatta vuotta, mutta en ole
milloinkaan kuullut, että velvollisuudet ovat niin kiireellisiä.

-- Ehkei Chicagossa.

-- No, onhan seura sama täälläkin.

-- Onko? Scanlan katsoi häneen pitkään ja tutkivasti. Hänen
silmissään oli jotakin pahaaennustavaa.

-- Eikö?

-- Saatte sanoa sen minulle kuukauden päästä. Kuulin, että teillä oli
keskustelu poliisien kanssa sen jälkeen, kun olin lähtenyt junasta.

-- Mistä sen tiedätte?

-- Oh, huhu siitä on kierrellyt -- sekä hyvät että pahat huhut
liikkuvat helposti tällä seudulla.

-- Vai niin. Sanoin noille hurtille, mitä heistä ajattelin.

-- Herra nähköön, te olette Mc Gintyn mieleinen mies.

-- Mitä -- vihaako hänkin poliisia?

Scanlan purskahti nauramaan.

-- Menkää häntä tapaamaan, toveri, sanoi hän lähtiessään. Hän ei
vihaa poliisia, vaan teitä, ellette tee sitä. Noudattakaa ystävän
neuvoa ja menkää heti.

Sattui että Mc Murdolla oli samana iltana toinenkin tärkeämpi
keskustelu, joka ajoi häntä samaan suuntaan. Ehkä oli
hänen huomaavaisuutensa Ettieta kohtaan tullut entistä
silmiinpistävämmäksi, tai oli se vähitellen pystynyt ruotsalaisen
kelpo isännän tylsään mieleen, mutta joka tapauksessa
täysihoitolanpitäjä pyysi nuorta miestä yksityishuoneeseensa ja
ryhtyi heti suoraan asiaan.

-- Minusta näyttää, herraseni, sanoi hän, että te mielistelette minun
Ettietani. Onko se totta, vai olenko väärässä?

-- Kyllä se on totta, vastasi nuori mies.

-- No, haluan heti sanoa teille, ettei teillä ole menestymisen
toiveita. Toinen on ennättänyt ennen teitä.

-- Hän kertoi minulle sen.

-- No, voitte luottaa siihen, että hän puhui totta! Mutta eikö hän
kertonut, kuka tuo toinen on?

-- Ei, minä kysyin häneltä, mutta hän ei tahtonut kertoa.

-- Ei kai, tuo kevytmielinen naikkonen. Ehkei hän tahtonut peloittaa
teitä luotaan.

-- Peloittaa! Mc Murdo tulistui heti.

-- Niin kyllä, ystäväni. Ei teidän tarvitse hävetä, vaikka
pelkäisittekin häntä. Se on Teddy Baldwin.

-- Ja kuka piru hän on?

-- Hän on "Scowrerien" pomo.

-- "Scowrerien?" Olen kuullut heistä ennenkin. Heistä puhutaan joka
paikassa ja aina kuiskaamalla! Mitä te kaikki pelkäätte? Keitä _ovat_
Scowrerit?

Täyshoitolanpitäjä hiljensi vaistomaisesti ääntään kuten kaikki
tekivät puhuessaan tästä hirveästä seurasta.

-- Scowrerit, sanoi hän, kuuluvat Vanhaan Vapaitten Miesten Liittoon.

Nuori mies hätkähti.

-- Mitä, minähän kuulun itse tuohon liittoon.

-- Te! En olisi milloinkaan huolinut teitä talooni, jos olisin
sen tietänyt -- en vaikka olisitte maksanut minulle sata dollaria
viikossa.

-- Mikä on Liitossa vikana? Se harrastaa ihmisrakkautta ja hyvää
toveruutta. Niin on säännöissä.

-- Kenties jossakin muualla. Ei täällä.

-- Mikä se on täällä?



-- Se on murhaajaseura, niin juuri.

Mc Murdo nauroi epäuskoisesti.

-- Kuinka todistatte sen?

-- Todistanko sen! Onhan tapahtunut lukemattomia murhia, jotka sen
todistavat. Milmanin ja Van Shorstin ja Nicholsonin perheen ja vanhan
mr Hyamin ja pienen Billy Jamesin ja monien muiden murhat. Todistaa
se! Onko tässä laaksossa ainoatakaan miestä tai naista, joka ei sitä
tiedä?

-- Kuulkaapas! sanoi Mc Murdo vakavasti. Vaadin teitä peräyttämään
sananne tai muuten sovittamaan ne. Jompikumpi teidän täytyy tehdä
ennenkuin lähden tästä huoneesta. Asettukaa minun asemaani. Olen
muukalainen tässä kaupungissa. Kuulun liittoon, josta en tiedä muuta
kuin hyvää. Se on levinnyt ympäri Yhdysvaltojen, mutta kaikkialla se
on viaton liitto. Kun kerron teille kuuluvani siihen, niin sanotte
minulle, että se on sama kuin "Scowrerit"-niminen murhaajaliitto.
Luulenpa, että teidän täytyy esittää minulle anteeksipyyntö tai
muuten selittää asia, mr Shafter.

-- Voin vain sanoa teille, mitä koko maailma tietää, mister. Toisen
liiton pomot ovat toisen liiton pomoja. Jos loukkaatte toista, niin
toinen kostaa teille. Olemme nähneet sen liiankin usein.

-- Nuo ovat loruja! Vaadin todistuksia! sanoi Mc Murdo.

-- Jos asutte täällä kauvan, saatte kyllä nähdä. Mutta unohdan että
kuulutte itse heihin. Tulette pian olemaan yhtä paha, kuin muutkin.
Mutta teidän täytyy etsiä muualta asunto, mister. Eikö siinä kyllin
että yksi noista ihmisistä kosiskelee Ettietani enkä minä uskalla
ajaa häntä pois, vaan pitäisikö minulla olla toinen täyshoitolaisena?
Todentotta ette saa enää nukkua täällä tämän yön jälkeen.

Ja niin oli Mc Murdo häädetty mukavasta asunnostaan ja rakastamansa
neidon läheisyydestä. Hän tapasi tämän samana iltana yksin
arkihuoneessa ja uskoi hänelle huolensa.

-- Isänne on karkoittanut minut talostaan, sanoi hän. Vähätpä
välittäisin jos vain asuntoni olisi kysymyksessä; mutta totta
tosiaan, Ettie, vaikka olen vain viikon ajan tuntenut teitä, olette
te elämäni sielu, enkä voi elää ilman teitä.

-- Oh, vaiti, mr Mc Murdo! Älkää puhuko niin! sanoi tyttö. Olenhan
sanonut teille, että tulette liian myöhään. Minulla on toinen ja
vaikken ole luvannut mennä heti hänen kanssaan naimisiin, niin en voi
ainakaan lupautua kenellekään toiselle.

-- Otaksukaapa, että minä olisin ollut ensimäinen, Ettie, olisiko
minulla silloin, ollut toivoa?

Tyttö kätki kasvonsa käsiinsä.

-- Voi, jospa te _olisitte_ ollut ensimäinen, nyyhkytti hän.

Mc Murdo oli heti polvillaan hänen edessään.

-- Jumalan tähden, Ettie, älkää menkö pitemmälle! huudahti hän.
Aijotteko turmella oman elämänne ja minun elämäni tämän lupauksen
vuoksi? Noudattakaa sydäntänne, armas! Se on varmempi opas kuin
lupaus, jonka annoitte ennenkuin tiesitte, mitä lupasitte.

Hän oli ottanut Ettien valkoisen käden omiin ruskeihin ja
voimakkaisiin käsiinsä.

-- Sano, että olet minun ja me kohtaamme yhdessä seuraukset.

-- Ei täällä?

-- Kyllä, täällä.

-- Ei, ei Jack! Mc Murdo oli nyt kietonut käsivartensa tytön
ympärille. En voi täällä. Etkö voi viedä minua pois täältä?

Mc Murdon kasvoissa kuvastui taistelu, mutta sitten ne muuttuivat
järkähtämättömiksi kuin graniitti.

-- Ei, täällä, sanoi hän. Suojelen sinua koko maailmaa vastaan,
Ettie, juuri täällä, missä olemme.

-- Miksi emme lähtisi yhdessä?

-- Ei, Ettie, en voi lähteä täältä.

-- Mutta miksi?

-- En voisi milloinkaan pitää päätäni pystyssä jos tuntisin, että
minut on ajettu täältä pakoon. Sitäpaitsi, mitä meidän tarvitsee
peljätä? Emmekö ole vapaita ihmisiä vapaassa maassa? Jos sinä
rakastat minua ja minä sinua, niin kuka uskaltaa tulla väliimme?

-- Et tiedä, Jack. Olet ollut täällä liian lyhyen ajan. Et tunne
Baldwinia. Et tunne Mc Gintya ja hänen Scowreriaan.

-- En, en tunnekaan heitä, enkä pelkää heitä, enkä usko heihin!
sanoi Mc Murdo. Olen elänyt raakojen miesten parissa, armaani, ja
sensijaan että olisin pelännyt heitä, ovat he aina lopulta pelänneet
minua aina, Ettie. Onhan se mieletöntä! Jos nuo miehet, kuten
isänne väittää, ovat tehneet rikoksen toisensa jälkeen laaksossa
ja jos jokainen tuntee heidät, niin mistä johtuu, ettei ketään ole
toimitettu oikeuden käsiin? Vastaa minulle siihen, Ettie.

-- Siksi, ettei kukaan uskalla todistaa heitä vastaan. Ken sen
tekisi, hän ei saisi elää kuukauttakaan. Siksi, että heidän omat
miehensä aina vannovat, että syytetty oli kaukana rikospaikalta.
Mutta varmasti sinä, Jack, olet lukenut kaikesta tästä. Olen luullut,
että jokainen sanomalehti Yhdysvalloissa on kirjoittanut siitä.

-- No, olen tosin lukenut jotakin, mutta luulin sen olevan tarua.
Kukaties noilla miehillä on joku syy tekoihinsa. Ehkä heille on tehty
väärin eikä heillä ole muuta keinoa puolustaa itseään.

-- Oi Jack, älä puhu noin. Tuolla tavoin hänkin puhuu -- tuo toinen!

-- Baldwin -- puhuuko hän siten?

-- Ja siksi minä vihaan häntä. Oi, Jack, nyt voin sanoa sinulle
totuuden, minä vihaan häntä kaikesta sydämestäni; mutta minä pelkään
häntä myös. Pelkään häntä itsepuolestani, mutta ennen kaikkea
isän puolesta. Tiedän, että joku suuri suru kohtaisi meitä, jos
uskaltaisin sanoa mitä todella tunnen. Siksi olen tyynnyttänyt häntä
puolinaisilla lupauksilla. Se oli itse asiassa ainoa toivomme. Mutta
jos pakenisit kanssani, Jack, voisimme ottaa isän mukaamme ja elää
loppuikämme kaukana noiden ilkeiden miehien vallasta.

Taas kuvastui Mc Murdon kasvoilla taistelu ja ne jähmettyivät koviksi
kuin graniitti.

-- Ei mitään pahaa tapahdu sinulle, Ettie -- eikä isällesikään.
Mitä tulee ilkeisiin miehiin, niin pelkäänpä, että ennenpitkää saat
huomata, että minä olen yhtä paha kuin pahin heistä.

-- Ei, ei, Jack. En mitenkään usko sinua.

Mc Murdo nauroi katkerasti.

-- Hyvä Jumala, kuinka vähän sinä tunnet minua! Viaton sielusi,
armaani, ei voisi edes aavistaa, mitä minun sielussani liikkuu. Mutta
hoi, kuka sieltä tulee?

Ovi oli äkkiä avautunut ja nuori mies tuli rehennellen huoneeseen sen
näköisenä kuin henkilö, joka on tottunut käskemään. Hän oli kaunis,
huomiota-herättävän näköinen nuori mies, jokseenkin samanikäinen ja
samankokoinen kuin Mc Murdo itse. Leveälierisen mustan huopahatun
alta, jota hän ei liikuttanut, kauniit kasvot hurjine käskevine
silmineen ja käyrine kotkannenineen katsoivat tuimina takan ääressä
istuvaa paria.

Ettie oli noussut seisomaan hämillään ja peloissaan.

-- Hauskaa tavata teitä, mr Baldwin, sanoi hän. Tulitte aikaisemmin
kuin luulinkaan. Tulkaa istumaan.

Baldwin seisoi kädet lanteilla ja katseli Mc Murdoa.

-- Kuka tuo on? kysyi hän.

-- Hän on muuan ystäväni, mr Baldwin -- uusi täyshoitolainen. Mr Mc
Murdo, saanko esittää teidät mr Baldwinille?

Nuoret miehet nyökkäsivät jurosti toisilleen.

-- Onko ehkä miss Ettie kertonut teille, miten meidän on laitamme?
kysyi Baldwin.

-- En ymmärtänyt että teidän välillänne oli mitään suhdetta.

-- Ettekö? No, voitte ymmärtää sen nyt. Pankaa mieleenne sanani, että
tämä nuori nainen on minun ja saatte nähdä, että nyt on hyvin kaunis
ilta kävellä.

-- Kiitos, mutta minua ei haluta kävellä.

-- Eikö? Miehen hurjat silmät säihkyivät vihasta. Ehkä teitä haluttaa
tapella mr Täyshoitolainen?

-- Niin haluttaakin! huusi Mc Murdo nousten pystyyn. Ette ole
milloinkaan lausunut tervetulleempaa sanaa.

-- Jumalan tähden, Jack! Oi Jumalan tähden! huusi säikähtynyt Ettie
parka. Oi, Jack, Jack, hän saattaa sinut turmioon.

-- Oi, sanotaanko jo "Jack"? sanoi Baldwin kiroten. Oletteko jo
ennättänyt niin pitkälle?

-- Oi, Ted, olkaa järkevä -- olkaa hyvä. Minun tähteni, Ted,
jos milloinkaan olette minusta pitänyt, olkaa jalomielinen ja
anteeksiantavainen.

-- Arvelen, Ettie, että jos jättäisitte meidät kahden, niin
järjestäisimme tämän asian, sanoi Mc Murdo tyynesti. Tai ehkä mr
Baldwin tahtoo tulla kadulle kanssani. Ilta on kaunis ja sieltä kyllä
löytää paikan, jossa sopii tapella.

-- Saan kyllä teidät pehmitetyksi tarvitsematta liata käsiäni, sanoi
hänen vihamiehensä. Te toivotte vielä, ettette olisi milloinkaan
pistänyt jalkaanne tähän taloon, ennenkuin olette kuitti minusta.

-- Nykyhetki paras, huusi Mc Murdo.

-- Minä valitsen oman aikani, mister. Jättäkää ajan määrääminen
minun huolekseni. Katsokaa tätä! Hän kääri äkkiä hihansa ja näytti
kummallista merkkiä käsivarressaan, joka näytti poltetulta. Se oli
ympyrä, jonka sisällä oli kolmio. Tiedättekö mitä se merkitsee?

-- En tiedä ehkä pidä lukua.

-- No, saatte tietää. Lupaan sen teille. Ehkä miss Ettie voi kertoa
teille jotakin siitä. Ja te, Ettie, palaatte luokseni polvillanne.
Kuuletteko, tyttö? Polvillanne! Ja sitten kerron teille, minkä
rangaistuksen saatte. Mitä olette kylvänyt, sen saatte niittää. Hän
katsoi heitä molempia raivoissaan. Sitten hän kääntyi kantapäillään
ja hetkistä myöhemmin ulko-ovi paukahti kiinni hänen jälkeensä.

Hetkisen seisoivat Mc Murdo ja tyttö äänettöminä. Sitten tyttö kietoi
kätensä miehen kaulaan.

-- Oi Jack, kuinka uljas sinä olit! Mutta siitä ei ole hyötyä
-- sinun täytyy paeta! Tänä yönä. -- Jack -- tänä yönä! Se on
ainoa toivosi. Hän tahtoo tappaa sinut. Näin sen hänen hirveistä
silmistään. Mitä toivoa on sinulla puolustautua tusinaa heikäläistä
vastaan, kun heillä on pomo Mc Ginty ja osaston voima puolellaan?

Mc Murdo irroitti hänen kätensä, suuteli häntä ja työnsi hänet
lempeästi nojatuoliin.

-- Kas niin armaani, kas niin! Älä pelkää minun tähteni. Kuulun
itse Vapaisiin Miehiin. Olen juuri kertonut sen isällesi. Ehken ole
parempi kuin nuo toisetkaan, niin että älä pidä minua pyhimyksenä.
Ehkä sinäkin nyt vihaat minua, kun olen kertonut sinulle sen?

-- Vihata sinua, Jack! Niin kauvan kuin elän en voi milloinkaan
sitä tehdä. Olen kuullut, ettei muualla kuin täällä ole Vapaissa
miehissä mitään pahaa, niin että miksi ajattelisin sen takia sinusta
huonompaa? Mutta jos olet Vapaa Mies, Jack, niin miksi et hanki pomo
Mc Gintyn ystäväksesi? Oi, kiiruhda, Jack, kiiruhda! Pidä puolesi,
muuten nuo hurtat ajavat sinua takaa.

-- Ajattelin samaa, sanoi Mc Murdo. Menen juuri nyt. Sano isällesi
että nukun tämän yön täällä ja etsin huomenna uuden asunnon.

Mc Gintyn ravintolan sali oli täynnä väkeä kuten tavallista, sillä
se oli kaupungin kaikkein raaimpien ainesten suosituin kokouspaikka.
Mies oli suosittu. Hän oli tavallisesti karkean leikillinen, salaten
tällä naamiolla paljon. Mutta paitsi tätä yleistä suosiota riitti
täyttämään hänen ravintolasalinsa se pelko, jonka hän oli herättänyt
kaupungissa, vieläpä kolmenkymmenen penikulman laajalti sen
ympäristöissäkin, laaksossa ja vuorenrinteillä. Jokainen koetti olla
hyvissä väleissä hänen kanssaan.

Niitten salaisten toimien lisäksi, joita hänen yleisesti uskottiin
säälimättä johtavan, hän oli vaikutusvaltainen virkamies.
Kunnallisviranomainen, rautatien asiamies. Hänet oli valittu
sellaisten roistojen äänillä, jotka vuorostaan odottivat häneltä
vastapalveluksia. Verot ja muut julkiset maksut olivat suunnattoman
suuret, yleiset asiat ja työt vallan ilmeisesti hunningolla, lahjotut
tilintarkastajat sotkivat raha-asiat, ja kunnon kansalaisten täytyi
maksaa pakkoveroa rosvoille ja pitää kielensä kurissa tapahtuipa
heille mitä tahansa. Näin vuosi vuodelta pomo Mc Gintyn timanttinen
rintaneula tuli yhä uhittelevamman komeaksi, hänen kultaiset
kellonvitjansa yhä raskaammiksi kelluessaan alati hienommilla
liiveillä. Hänen ravintolansa laajeni laajenemistaan kunnes se uhkasi
niellä koko torinlaidan.

Mc Murdo työnsi auki ravintolan kääntöoven ja astui miesjoukkoon.
Ilma oli täynnä tupakansavua ja samea väkijuomien hajusta. Huone
oli kirkkaasti valaistu ja kultakehyksiset peilit joka seinällä
kuvastivat ja monistivat räikeätä valaistusta. Useat tarjoilijat
olivat kovassa työssä sekottaessaan paitahihasillaan juomia
vieraille, jotka sankkana joukkona reunustivat metallipeitteisen
tarjoilupöydän. Etäällä taustassa tarjoilupöytään nojaten,
seisoi sikarin veltosti riippuessa suupielessä kookas, voimakas,
vankkajäseninen mies, joka ei saattanut olla kukaan muu kuin itse
kuuluissa Mc Ginty. Hän oli mustatukkainen jättiläinen, partaa kasvoi
poskipäihin saakka ja korpinmustat, takkuiset hiukset riippuivat
kaulukselle. Hän oli mustapintainen kuin italialainen ja hänen
silmänsä olivat elottoman mustat. Hieman kierot kun ne olivat, oli
niissä hyvin ilkeä ilme. Kaikki muu tässä miehessä, hänen vartalonsa
moitteeton sopusuhtaisuus, hänen hienot piirteensä, hänen komea
ryhtinsä, soveltuivat hyvin siihen "miesten miehen" huolettomaan
hilpeään käytöstapaan, jota hän noudatti. Siinä oli, saattoi
luulla, järkkymätön kunnon mies, jonka sydän oli moitteeton, vaikka
sanat olivatkin karkeat. Vain silloin kun katsojaan kääntyivät nuo
elottomat, tummat silmät ja niiden syvä ja tunnoton katse, hän
saattoi säpsähtää ja huomata että hänellä oli edessään ääretön,
salainen pahuuden voima, jota tukivat väkevyys, rohkeus ja viisaus,
mikä teki sen tuhat kertaa pelottavammaksi.

Katseltuaan tarkkaan tätä miestä raivasi Mc Murdo tavalliseen
huolettoman rohkeaan tapaansa kyynärpäillään tietä itselleen ja
tunkeutui pienen ihailijajoukon läpi, joka oli mielistelemässä
mahtavaa pomoa, nauraen remuisasti tämän joutavimmillekin
kokkapuheille. Nuoren muukalaisen pelottomat, harmaat silmät
vastasivat rohkeasti häntä terävästi lasien läpi tutkivien mustain,
hirveitten silmien katseeseen.

-- No, nuori mies, en tunne kasvojanne.

-- Olen outo täällä, mr Mc Ginty.

-- Ette ole niin outo, ettette voisi nimittää herrasmiestä hänen
oikealla arvonimellään.

-- Hän on Neuvos Mc Ginty, nuori mies, sanoi ääni miesryhmästä.

-- Olen pahoillani, Neuvos. En tunne paikan tapoja. Mutta minua
neuvottiin tulemaan teitä tapaamaan.

-- No, nyt näette minut. Tässä minä olen. Mitä minusta arvelette?

-- No, on aikaista puhua. Jos sydämenne on yhtä suuri kuin ruumiinne
ja sielunne yhtä kaunis kuin kasvonne, niin en parempaa pyydä, sanoi
Mc Murdo.

-- Hitto vie, teillä on ainakin sukkela kieli, sanoi ravintoloitsija,
joka ei oikein tiennyt hyväksyisikö rohkean vieraan puhetavan vai
pitäisikö kiinni arvokkaisuudestaan. Te siis pidätte ulkomuodostani?

-- Kyllä maar.

-- Ja teitä on kehoitettu tutustumaan minuun.

-- Niin on.

-- Ja kuka teitä kehoitti?

-- Veli Scanlan, Osasto 341, Vermissa. Juon terveydeksenne ja toivon,
että kohta tutustumme paremmin toisiimme. Hän kohotti lasin, joka oli
hänelle tuotu, huulilleen ja kohotti juodessaan pikkusormensa.

Mc Ginty, joka oli katsellut häntä tiukasti, kohotti paksuja mustia
kulmakarvojaan.

-- Kas, niinkö on asiat? sanoi hän. Minun täytyy katsoa teitä hiukan
lähemmältä, mister --

-- Mc Murdo.

-- Hiukan lähemmältä, mr Mc Murdo, sillä me emme tällä seudulla luota
niin helposti ihmisiin, emmekä usko kaikkea, mitä meille kerrotaan.
Tulkaa hetkiseksi tänne tarjoilupöydän taakse.

Tarjoilupöydän takana oli pieni huone, joka oli täynnä tynnyreitä. Mc
Ginty sulki huolellisesti oven ja istuutui sitten tynnyrille purren
mietteissään sikariansa ja tarkastellen toveriaan peloittavilla
silmillään.

Mc Murdo kesti rohkeasti tarkastuksen toinen käsi takintaskussa ja
toisella kierrellen ruskeita viiksiään. Äkkiä Mc Ginty kumartui ja
otti esiin kehnonnäköisen revolverin.

-- Kas tässä, pilkkakirves, sanoi hän, jos luulisin teidän pettävän
meitä, olisi se leikki pian lopussa.

-- Tämäpä on kummallinen vastaanotto, sanoi Mc Murdo hiukan
arvokkaasti, jonka Vapaitten Miesten osaston päämestari tarjoaa
vieraalle veljelle.

-- Epäilemättä, mutta sepä teidän juuri on todistettava, sanoi Mc
Ginty, ja Jumala auttakoon teitä, jollette voi. Missä teidät on
otettu jäseneksi?

-- Osastossa 29, Chicagossa.

-- Milloin?

-- 24 päivänä kesäkuuta 1872.

-- Kuka on päämestari?

-- James H. Scott.

-- Kuka on teidän seutunne johtaja?

-- Bartholomeus Wilson.

-- Hm! Näyttepä te suoriutuvan. Mitä teette täällä?

-- Teen työtä, kuten tekin, mutta minulla on vähemmän tuottava toimi.

-- Teillä on vastaus heti valmiina.

-- Niin, olen aina ollut kerkeä puhumaan.

-- Oletteko yhtä nopsa toimimaan?

-- Ne, jotka parhaiten minut tuntevat, väittävät sitä.

-- No, saamme koetella teitä pikemmin kuin luulettekaan. Oletteko
kuullut mitään tämän seudun osastosta?

-- Olen kuullut, että mies kyllä kelpaa siihen jäseneksi.

-- Totta kyllä, mr Mc Murdo. Miksi läksitte Chicagosta?

-- Olen hullu, jos kerron sen teille.

Mc Ginty avasi silmänsä. Hän ei ollut tottunut siihen, että hänelle
vastattiin siten ja se huvitti häntä.

-- Miksi ette kerro sitä minulle?

-- Siksi ettei kukaan veli saa lausua toiselle valhetta.

-- Siis on totuus liian vaarallinen kerrottavaksi.

-- Voitte ottaa sen niinkin jos haluatte.

-- Nähkääs, mister; ettehän voi odottaa että päästäisin osastoon
miehen, jonka menneisyydestä en voi vastata.

Mc Murdo näytti neuvottomalta. Sitten hän otti kuluneen
sanomalehtileikkeleen sisätaskusta.

-- Ettehän kavalla toveria? sanoi hän.

-- Lyön teitä korvalle, jos lausutte minulle sellaisia sanoja, sanoi
Mc Ginty kiivaasti.

-- Olette oikeassa, Neuvos, sanoi Mc Murdo nöyrästi. Minun on
pyydettävä anteeksi. Puhuin ajattelematta. Tiedän olevani turvassa
teidän käsissänne. Katsokaa tätä leikkelettä.

Mc Ginty luki uutisen, jossa kerrottiin, miten eräs Jonas Pinto
oli ammuttu Lake-ravintolassa Market Streetin varrella Chicagossa
Uudenvuoden viikolla 1874.

-- Tekö sen teitte? kysyi hän ojentaessaan paperin takaisin.

Mc Murdo nyökähytti päätään.

-- Miksi ammuitte hänet?

-- Autoin Setä Samia dollarien valmistamisessa. Ehkeivät minun
dollarini olleet aivan yhtä hyvää kultaa kuin hänen, mutta ne
näyttivät yhtä hyviltä ja tulivat huokeammiksi. Tuo Pinto auttoi
minua trokaamisessa.

-- Missä?

-- No, tarkoitan dollarien liikkeeseen saattamisessa. Sitten hän
sanoi aikovansa kieliä. Kukaties hän kieli. En odottanut nähdäkseni
puhuiko hän totta. Tapoin hänet ja pakenin hiiliseudulle.

-- Miksi juuri hiiliseudulle.

-- Siksi, että luin sanomalehdestä, ettei täällä olla kovin
turhantarkkoja.

Mc Ginty nauroi.

-- Olitte ensin vääränrahantekijä ja sitten murhamies, ja tulitte
tälle seudulle siksi, että luulitte olevanne tervetullut?

-- Juuri niin, vastasi Mc Murdo.

-- No, arvaan että menette vielä pitkälle. Sanokaa, osaatteko vielä
tehdä noita dollareita.

Mc Murdo otti puoli tusinaa taskustaan.

-- Nämät eivät ole milloinkaan käyneet Washingtonin rahapajassa,
sanoi hän.

-- Niinkö sanotte! Mc Ginty piti niitä valoa vasten suunnattoman
suuressa kädessään, joka oli karvainen kuin gorillan. En näe mitään
eroitusta. Luulenpa, että teistä tulee hyvin hyödyllinen veli.
Tarvitsemme yhtä tai kahta hurjaluontoista miestä keskuudessamme,
ystävä Mc Murdo, sillä on aikoja jolloin meidän täytyy pitää
puoliamme. Olisimme pian ahdingossa, jollemme torjuisi niitä, jotka
meitä hätyyttävät.

-- No, luulen että minäkin puolestani olen torjumassa toisten
toverien kanssa, kun siksi tulee.

-- Teillä näyttää olevan hyvät hermot. Ette väistynyt askeltakaan,
kun kohotin pistoolini teitä vastaan.

-- En minä ollut silloin vaarassa.

-- Kuka sitten?

-- Te, Neuvos. Mc Murdo otti pistoolin paksun merimiesnuttunsa
sivutaskusta. Koko ajan tähtäsin teihin. Luulen, että minun
laukaukseni olisi ollut yhtä nopea kuin teidänkin.

Mc Ginty punastui suuttumuksesta ja purskahti sitten äänekkääseen
nauruun.

-- Hitto vie! sanoi hän. En ole moneen vuoteen tavannut niin
peloittavaa miestä. Luulen, että osasto saa olla teistä ylpeä. No,
mitä hittoa te haluatte? Enkö saa puhua viittä minuuttia yksin
herrasmiehen kera teidän pistämättä siihen nokkanne?

Tarjoilija oli hämillään.

-- Olen pahoillani, Neuvos, mutta se on mr Ted Baldwinin syy. Hän
sanoo, että hänen täytyy tavata teitä aivan heti.

Ilmoitus oli tarpeeton, sillä miehen lujapiirteiset, julmat kasvot
näkyivät tarjoilijan olan takaa. Hän työnsi tämän pois ja sulki oven.

-- Vai niin, sanoi hän luoden raivoisan katseen Mc Murdoon. Te
olette ennättänyt tänne ensin! Minulla on sananen sanottavana tästä
miehestä, Neuvos.

-- Sanokaa se sitten tässä ja nyt heti minun läsnäollessani, sanoi Mc
Murdo.

-- Minä sanon sen omalla ajallani ja omalla tavallani.

-- Hiljaa, hiljaa! sanoi Mc Ginty nousten tynnyriltään. Tämä ei ikinä
käy päinsä. Meillä on tässä uusi veli, Baldwin, emmekä saa lausua
häntä tervetulleeksi tuolla tavoin. Ojentakaa kätenne mies ja sopikaa.

-- En ikinä! huusi Baldwin raivoissaan.

-- Minä tarjoudun tappelemaan hänen kanssaan, jos hän arvelee,
että olen tehnyt hänelle vääryyttä, sanoi Mc Murdo. Tappelen hänen
kanssaan nyrkeillä tai jollei se tyydytä häntä, miten hän vain
haluaa. Nyt jätän teidän tehtäväksenne, Neuvos, tuomita meidän
välillämme, kuten päämestarin tulee.

-- Mistä on sitten kysymys?

-- Nuoresta neidosta. Hän on vapaa valitsemaan.

-- Onko hän? huusi Baldwin.

-- Kahdesta osaston veljestä oli hän minun nähdäkseni vapaa
valitsemaan, sanoi pomo.

-- Onko se teidän määräyksenne?

-- On, Ted Baldwin, sanoi Mc Ginty katsoen häneen karsaasti.
Aijotteko kiistellä siitä?

-- Te luovutte miehestä, joka on viisi vuotta teitä auttanut miehen
takia, jonka nyt näette ensi kertaa elämässänne? Te ette ole valittu
elinijäksenne päämestariksi, Jack Mc Ginty, ja Jumal'avita, kun ensi
kerran äänestetään!

Neuvos syöksyi hänen kimppuunsa kuin tiikeri. Hän tarttui häntä
kurkkuun ja paiskasi hänet tynnyrille. Hän olisi mielettömässä
raivossaan kuristanut hänet kuoliaaksi, jollei Mc Murdo olisi tullut
väliin.

-- Tyyntykää Neuvos! Taivaan tähden, tyyntykää! huusi hän.

Mc Ginty hellitti otteensa ja Baldwin pelästyneenä ja järkytettynä
läähättäen ja joka jäsen vavisten, kuin ihminen, joka on nähnyt
kuoleman kuilun edessään, nousi istumaan tynnyrille, jolle hänet oli
paiskattu.

-- Sen te jo monta kertaa olette ansainnut, Ted Baldwin. Siinä
nyt saitte! huusi Mc Ginty hänen valtavan rintansa noustessa ja
laskiessa. Ehkä te ajattelette, että jollei minua enää valittaisikaan
päämestariksi, niin pääsisitte itse minun sijaani? Osasto sen
päättää. Mutta niinkauvan kuin minä olen päällikkö, en siedä, että
kukaan napisee minua ja määräyksiäni vastaan.

-- Minulla ei ole mitään teitä vastaan, mutisi Baldwin tunnustellen
kurkkuaan.

Mc Ginty taputti heitä molempia olkapäälle.

-- Kas niin. Ne tytöt, ne tytöt! sanoi hän. Ajatella, että sama tyttö
on pannut kahden poikani pään pyörälle. Onpa se hitonmoista. No,
heidän sydämensä saa ratkaista kysymyksen, sillä se on päämestarin
tuomiovallan ulkopuolella ja Jumalalle kiitos siitä. Meillä on ilman
naisiakin kylliksi huolia. Teidät täytyy ottaa Osaston 341 jäseneksi,
veli Mc Murdo. Meillä on omat tapamme ja menetelmämme, erilaiset kuin
Chicagossa. Lauvantai-iltana on meillä kokous ja jos tulette silloin,
niin teemme teistä ikipäiviksi Vermissalaakson osaston jäsenen.




III LUKU.

Osasto 341, Vermissa.


Seuraavana päivänä tuon vaiherikkaan illan jälkeen Mc Murdo muutti
vanhan Shafterin luota ja asettui asumaan leski Mac Namaran luo
kaupungin äärimmäiseen laitaan. Scanlan, hänen ensimäinen tuttavansa
junamatkalta, pääsi pian senjälkeen muuttamaan Vermissaan ja he
kaksi asuivat yhdessä. Siellä ei ollut muita asukkaita ja emäntä,
ketteräliikkeinen vanha irlantilaisnainen, antoi heidän olla
rauhassa, niin että heillä oli puhumisen ja toiminnan vapaus,
tervetullut kuin ainakin sellaisille miehille, joilla on yhteisiä
salaisuuksia. Shafter oli lieventänyt karkoitusmääräystään sikäli
että Mc Murdo sai tulla aterioille milloin halusi, joten hänen
seurustelunsa Ettien kera ei suinkaan lakannut. Päinvastoin, se
kävi viikon kuluessa yhä läheisemmäksi ja tuttavallisemmaksi. Uuden
asuntonsa makuuhuoneessa Mc Murdo katsoi voivansa rauhassa ottaa
esiin rahanväärentämiskojeensa ja muutamat osaston veljet pääsivät,
annettuaan pyhän vaitiololupauksen, niitä katsomaan ja jokainen
heistä vei taskussaan muutamia vääriä rahoja, jotka olivat niin
taitavasti valmistetut, ettei ollut vähääkään vaikeutta tai vaaraa
niiden liikkeelle laskemisessa. Miksi Mc Murdo, jolla oli niin
ihmeellinen taito hallussaan, ollenkaan alentui tekemään työtä, oli
ainainen arvoitus hänen tovereilleen, vaikka hän selitti jokaiselle,
joka kysyi sitä, että jos hän eläisi ilman näennäistä ammattia,
olisivat poliisit piankin hänen jäljillään.

Muuan poliisi olikin jo hänen jäljillään, mutta tapauksesta oli
seikkailijalle enemmän hyötyä kuin vahinkoa. Ensimäisen käynnin
jälkeen meni hän miltei joka ilta Mc Gintyn ravintolaan tutustuakseen
lähemmin "poikiin", kuten tämän vaarallisen paikkakunnan vitsauksena
olevan joukkueen jäsenet leikillisesti keskuudessaan nimittivät
toisiaan. Hänen huomiotaherättävä käyttäytymisensä ja pelottomat
puheensa tekivät hänestä kaikkien suosikin, koska nopea ja taidokas
tapa, jolla hän nolasi vastustajansa kapakkakiistassa, hankki hänelle
tämän raa'an seuran kunnioituksen.

Eräänä lauvantai-yönä Mc Murdo otettiin osaston jäseneksi. Hän oli
luullut sen tapahtuvan ilman juhlamenoja, koska hänet oli Chicagossa
otettu jäseneksi, mutta Vermissassa oli erityisiä menoja, joista he
olivat ylpeät, ja näihin täytyi jokaisen pyrkijän alistua. Seura
kokoontui sitä varten varattuun suureen huoneeseen Liittotalossa.
Noin kuusikymmentä jäsentä kokoontui Vermissassa, mutta siinä ei
ollut suinkaan vielä koko järjestön lukumäärä, sillä laaksossa
oli useita muita osastoja ja toisia vuoristossa molemmin puolin;
ne vaihettivat miehiä kun joku vakava yritys oli tekeillä, niin
että jonkun rikoksen saattoivat tehdä miehet, jotka olivat vieraat
paikkakunnalla. Kaikkiaan oli hiilialueella noin viisisataa jäsentä.

Autiossa kokoushuoneessa miehet olivat kerääntyneet pitkän pöydän
ympärille. Vieressä oli toinen, pulloilla ja laseilla katettu pöytä,
johon muutamat seuran jäsenet jo loivat kaipaavia silmäyksiä. Mc
Ginty istui pöydän päässä litteä musta samettihattu takkuisella,
mustalla tukallaan ja purppuravärinen viitta hartioillaan. Hän
näytti joitakin pirullisia kirkonmenoja toimittavalta papilta. Hänen
oikealla ja vasemmalla puolellaan istuivat osaston ylempiarvoiset
virkailijat, heidän joukossaan näkyivät Ted Baldwinin julmat, kauniit
kasvot. Jokaisella heistä oli vyö tai mitali arvonsa merkkinä.

Mc Murdolle oli sanottu, että häntä odotti joku koetus, mutta kukaan
ei tahtonut sanoa, minkälainen se oli. Kaksi juhlallista veljeä
talutti hänet nyt ulommaiseen huoneeseen. Lautaseinän läpi hän
saattoi kuulla moniäänistä puheensorinaa kokoushuoneesta. Kerran
tai kahdesti hän kuuli omaa nimeään mainittavan ja hän tiesi, että
he keskustelivat hänen ehdokkuudestaan. Sitten sinne tuli kolmas
vartija, jolla oli vihreä ja kultainen vyö poikittain rinnalla.

-- Päämestari käskee, että hänet sidotaan, tehdään sokeaksi ja
talutetaan sisään, sanoi hän.

Nuo kolme riisuivat hänen takkinsa, käärivät hänen paidanhihansa ylös
ja lopulta kietoivat nuoran hänen käsivartensa ympärille kyynärpään
yläpuolelta ja sitoivat sen lujasti kiinni. Sitten he asettivat hänen
päähänsä paksun mustan päähineen, joka peitti hänen päänsä ja yläosan
hänen kasvoistaan, niin ettei hän voinut nähdä mitään. Sitten hänet
talutettiin kokoushuoneeseen.

Päähineen alla oli pilkkopimeätä ja hyvin painostavaa. Hän kuuli
ympäröivien ihmisten kahinan ja sorinan ja sitten kuului Mc Gintyn
ääni täsmällisenä ja kaukaisena hänen korviaan peittävän päähineen
läpi.

-- John Mc Murdo, sanoi ääni, oletteko jo Vanhan Vapaitten Miesten
Liiton jäsen?

Hän kumarsi myöntymykseksi.

-- Onko osastonne N:o 29 Chicagossa?

Hän kumarsi taas.

-- Pimeät yöt ovat epämiellyttäviä, sanoi ääni.

-- Niin, muukalaisten työskennellä, vastasi hän.

-- Taivas on pilvessä.

-- Niin, myrsky on tulossa.

-- Ovatko veljet tyydytetyt? kysyi päämestari.

Kuului yleinen suostumuksen mutina.

-- Me tiedämme, veli, vastauksistanne, että todellakin kuulutte
meihin, sanoi Mc Ginty. Ilmoitamme teille kuitenkin, että tässä
osastossa ja muissa osastoissa näillä seuduilla meillä on erinäisiä
menoja ja niinikään erinäisiä velvollisuuksia, jotka vaativat
kelvollisia miehiä. Oletteko valmis koetukseen?

-- Olen.

-- Oletteko rohkea?

-- Olen.

-- Astukaa askel eteenpäin todistaaksenne sen.

Kun sanat oli sanottu, tunsi hän, miten kaksi kovaa esinettä painoi
niin kovasti hänen silmiään, että hänestä tuntui ikäänkuin hän ei
olisi voinut liikahtaa menettämättä niitä. Siitä huolimatta hän
astui päättävästi askeleen ja paine katosi. Kuului hiljaista suosion
muminaa.

-- Hän on rohkea, sanoi ääni. Kestättekö kipua?

-- Yhtä hyvin kuin kuka tahansa, vastasi hän.

-- Koetelkaa häntä!

Vaivoin saattoi hän pidättäytyä huutamasta ääneen, sillä hirvittävä
tuska viilsi hänen käsivarttaan. Hän oli vähällä pyörtyä äkillisestä
kivusta, mutta hän puri huultaan ja puristi kätensä nyrkkiin
peittääkseen tuskansa.

-- Voin kestää vielä enemmänkin, sanoi hän.

Tällä kertaa ylistettiin häntä ääneen. Loistavammin ei kukaan
ollut suorittanut koettaan osastoon pyrkiessään. Hänen selkäänsä
taputettiin ja päähine otettiin pois. Hän seisoi silmiään räpyttäen
ja hymyillen onnittelevien veljien keskellä.

-- Vielä viimeinen sana, veli Mc Murdo! Olette jo vannonut vaitiolon
ja uskollisuuden valan ja tietänette, että sen rikkominen rangaistaan
viipymättä ja välttämättä kuolemalla?

-- Tiedän, sanoi Mc Murdo.

-- Ja te alistutte päämestarin määräyksiin kaikissa olosuhteissa?

-- Niin teen.

-- Siispä Osaston n:o 341, Vermissa, nimessä lausun teidät
tervetulleeksi nauttimaan sen etuoikeuksista ja ottamaan osaa sen
keskusteluihin. Kaatakaa laseihin, veli Scanlan, niin juomme arvoisan
veljemme maljan.

Mc Murdon takki oli tuotu hänelle, mutta ennenkuin hän pani sen
päälleen, hän katsoi tarkkaan oikeaa kättään, jossa tuntui vielä
hirveätä tuskaa. Siinä oli selvä ympyrä, jonka sisällä oli kolmio,
syvät ja punaiset niinkuin poltinrauta oli ne jättänyt. Pari hänen
naapureistaan kääri ylös hihansa ja näytti omaa osastomerkkiään.

-- Meidän on kaikkien täytynyt se kestää, sanoi toinen, mutta eivät
kaikki ole olleet yhtä uljaita kuin te.

-- Ei se ollut mitään, sanoi hän; mutta sitä poltti ja särki siitä
huolimatta.

Kun maljanjuonti, joka seurasi jäseneksiottamisen menoja, oli
toimitettu, yhdyttiin osaston asioita käsittelemään. Mc Murdo, joka
oli tottunut vain Chicagon kuiviin keskustelunaiheisiin, kuunteli
tarkkaavaisesti ja enemmän kummissaan kuin uskalsi näyttää.

-- Ensimäinen asia muistolistassa, sanoi Mc Ginty, on seuraava kirje
Osaston Mestarilta Windlelta, Merton Countysta, Osasto 249. Hän
kirjoittaa:

    Hyvä Sir -- On annettava pistos Andrew Raelle, joka on
    hiilikaivosten omistajain Raen ja Sturmashin palveluksessa,
    lähellä tätä paikkaa. Muistanette kai, että teidän osastonne
    on velkaa meille vastapalveluksen, senjälkeen kun kaksi
    veljeä auttoi teitä poliisien jutussa. Jos lähetätte tänne
    kaksi reipasta miestä, pitää heistä huolen tämän osaston
    rahastonhoitaja Higgins, jonka osoitteen tiedätte. Hän ilmoittaa
    heille milloin tulee toimia ja miten. -- Veljenne

    J. W. Windle, D.M.A.O.F.

-- Windle ei ole milloinkaan kieltäytynyt, kun olemme pyytäneet
häneltä lainaksi miestä tai paria, emmekä mekään voi kieltäytyä. Mc
Ginty vaikeni ja katsoi ympäri huonetta kylmillä pahanenteisillä
silmillään. Kuka tarjoutuu tähän hommaan?

Useat nuoret miehet kohottivat kätensä. Päämestari katsoi heihin
hyväksyvästi hymyillen.

-- Te, Tiikeri Cormac. Jos suoritatte sen yhtä hyvin kuin
viimeisenkin, ette joudu kiikkiin. Ja te, Wilson.

-- Minulla ei ole pistoolia, sanoi vapaaehtoinen, joka ei ollut vielä
täyttänyt kahtakymmentä.

-- Tämä on ensimäinen kerta, eikö totta? No, kerranhan teidän täytyy
haistaa verta. Se on teille suuremmoinen alku. Mitä pistooliin tulee,
niin odottaa se teitä, ellen erehdy. Jos ilmoittaudutte siellä
maanantaina, niin on aikaa yllin kyllin. Teille pidetään komeat
tervetuliaiset, kun palaatte.

-- Tuleeko mitään palkintoa tällä kertaa? kysyi Cormack, vanttera,
tummahipiäinen, raa'an näköinen nuori mies, jonka julmuus oli
hankkinut hänelle pilkkanimen "Tiikeri".

-- Vähät palkinnosta. Te teette sen kunnian vuoksi. Kukaties kun se
on tehty, on muutamia dollareita raha-arkun pohjalla.

-- Mitä on tuo mies tehnyt? kysyi nuori Wilson.

-- Tosiaankaan ei teidän sovi kysyä, mitä mies on tehnyt. Hänet on
tuomittu siellä. Se ei kuulu meihin. Meidän asiamme on vain suorittaa
asia heidän puolestaan, niinkuin hekin vuorostaan auttavat meitä.
Tästä puhuttaessa muistuu mieleeni, että kaksi veljeä Mertonin
osastosta tulee ensi viikolla tänne suorittamaan jotakin työtä.

-- Keitä he ovat? kysyi joku.

-- On totisesti viisaampaa olla kysymättä. Jollette mitään tiedä,
ette voi todistaa mitään, eikä mitään häiriötä voi syntyä siitä.
Mutta ne ovat miehiä, jotka tekevät työnsä kunnollisesti.

-- Ja on jo aikakin! huusi Ted Baldwin. Ihmiset pääsevät
luiskahtamaan käsistä. Vast'ikään viime viikolla torjui päällysmies
Blaker kolme meidän miestämme. Olemme olleet jo kauvan hänelle
velkaa, ja hän ansaitsisi kyllä saada täydellisesti ja rehellisesti
takaisin.

-- Minkä? kysyi Mc Murdo kuiskaten naapuriltaan.

-- Panoksen hirvipyssystä, huusi mies äänekkäästi nauraen. Mitä
arvelette menettelytavoistamme, veli?

Mc Murdon rikoksellinen sielu oli jo omaksunut turmeltuneen seuran
hengen, seuran, jonka jäsen hän nyt oli.

-- Pidän niistä, sanoi hän. Tämä on oikea paikka rohkealle miehelle.

Muutamat niistä, jotka istuivat hänen lähellään, kuulivat hänen
sanansa ja paukuttivat niille käsiään.

-- Mitä se on? kysyi mustatukkainen päämestari pöydän päästä.

-- Tämä meidän uusi veljemme sanoo, että menettelytapamme ovat hänen
mielensä mukaiset.

Mc Murdo nousi seisomaan.

-- Haluan sanoa, arvoisa Mestari, että jos miestä tarvitaan, pidän
kunniana auttaa osastoa.

Tämä herätti suurta mieltymystä. Aavistettiin että uusi aurinko
pilkisti esiin taivaanrannalta. Muutamien vanhempien mielestä oli se
tapahtunut hiukan liian nopeasti.

-- Minä ehdotan, sanoi kirjuri Harraway, puheenjohtajan lähellä
istuva vanha harmaapartainen mies, jolla oli korppikotkaa
muistuttavat kasvot, että veli Mc Murdo odottaa, kunnes osasto näkee
hyväksi käyttää häntä.

-- Tietysti, sitä tarkoitinkin. Olen valmis.

-- Teidän aikanne tulee kyllä vielä, sanoi puheenjohtaja. Merkitsemme
muistiin, että te olette halukas ja uskomme, että teette kunnollista
työtä tällä seudulla. Tänä yönä on pieni juttu, johon voitte ottaa
osaa, jos haluatte.

-- Odotan jonkun aikaa jotakin arvokasta.

-- Voitte kuitenkin tulla mukaan tänä yönä, niin saatte helpommin
tietää, mitä me merkitsemme tässä yhteiskunnassa. Ilmoitan siitä
myöhemmin. Sillävälin -- hän vilkaisi paperiinsa -- on kokoukselle
esitettävä pari seikkaa. Ensiksikin kysyn rahastonhoitajaltamme,
miten on pankkitilimme laita. Jim Carnawayn leskelle on maksettava
eläke. Hän kaatui osaston työtä suorittaessaan ja meidän on pidettävä
huoli siitä, ettei hänen leskensä kärsi puutetta.

-- Jim ammuttiin viime kuussa kun hän koetti tappaa Chester Wilcooxin
Marley Creckista, selitti Mc Murdon naapuri.

-- Varat ovat hyvät tällä hetkellä, sanoi rahastonhoitaja pankkikirja
edessään. Toiminimet ovat olleet viimeaikoina anteliaita. Max Linder
ja Kumppani on maksanut viisisataa saadakseen olla rauhassa. Walkerin
Veljekset lähettivät sata, mutta minä palautin sen omalla vastuullani
ja vaadin viittä. Jollen kuule heistä mitään keskiviikkoon mennessä,
täytyy heitä rangaista. Meidän täytyi viime vuonna polttaa heidän
tavaroitaan ennenkuin he tulivat järkeviksi. Sitten on Läntinen
Hiili-yhtiö maksanut vuosiveronsa. Meillä on kylliksi rahaa
täyttääksemme muutamia sitoumuksia.

-- Mitä kuuluu Archie Swindonista? kysyi muuan veli.

-- Hän on myynyt kaivoksensa ja poistunut paikkakunnalta. Tuo vanha
piru on jättänyt meille kirjeen, jossa hän sanoo ennemmin olevansa
vapaa kadunlakaisija New Yorkissa kuin mahtava kaivoksenomistaja
pakkoveronkiskureitten vallassa. Oli hyvä hänelle, että hän jätti
seudun ennenkuin kirje joutui meidän käsiimme! Arvaan, ettei hän
toistamiseen uskalla näyttää naamaansa tässä laaksossa.

Vanhanpuoleinen mies, jolla oli sileäksi ajellut, ystävälliset
kasvot ja hyvä otsa, nousi seisomaan pöydän päässä, puheenjohtajaa
vastapäätä.

-- Herra rahastonhoitaja, sanoi hän, saanko kysyä, kuka osti tämän
miehen omaisuuden, jonka olemme karkoittaneet paikkakunnalta?

-- Kyllä, veli Morris. Sen on ostanut Merton Countyn Rautatieyhtiö.

-- Ja kuka osti Todmanin ja Leen kaivokset, jotka samaten joutuivat
viime vuonna myytäviksi?

-- Sama yhtiö, veli Morris.

-- Ja kuka osti Mansonin ja Shumanin ja Van Deherin ja Atwoodin
rautatehtaat, jotka kaikki on hiljattain myyty.

-- Ne osti kaikki Länsi Gilmertonin Yleinen kaivosyhtiö.

-- En ymmärrä, veli Morris, sanoi puheenjohtaja, mitä meitä liikuttaa
kuka ne osti, kosk'eivät he voi viedä niitä mukanaan paikkakunnalta.

-- Kaikesta kunnioituksesta huolimatta teitä kohtaan, arvoisa
Mestari, arvelen, että se liikuttaa meitä paljonkin. Tätä
menettelytapaa olemme nyt jatkaneet kymmenkunta vuotta. Olemme
vähitellen karkoittaneet kaikki pienkapitalistit seudulta. Mikä
on seurauksena? Me saamme heidän sijaansa suuria yhtiöitä kuten
Rautatieyhtiö ja Yleinen Rauta-yhtiö, joiden johtajat asuvat New
Yorkissa tai Philadelphiassa eivätkä piittaa ollenkaan meidän
uhkauksistamme. Me voimme kiristää rahoja heidän paikallisilta
pomoiltaan, mutta siitä on vain seurauksena, että toisia lähetetään
heidän sijaansa. Ja me teemme sen vaaralliseksi itsellemme.
Pienkapitalistit eivät voi meitä vahingoittaa. Heillä ei ole rahaa
eikä valtaa. Niinkauvan kuin emme rahainkiskomisella rasita heitä
liikaa, pysyvät he meidän vallanalaisuudessamme. Mutta jos nuo suuret
yhtiöt huomaavat, että meistä on heille haittaa, eivät he säästä
vaivoja eivätkä kuluja kukistaakseen meidät ja saattaakseen meidät
oikeuden käsiin.

Näitä turmiota ennustavia sanoja seurasi äänettömyys ja kaikkien
kasvot synkistyivät ja synkeitä katseita vaihdettiin. Niin
kaikkivaltiaita ja voittoisia he olivat olleet, että pelkkä ajatuskin
mahdollisesta kostosta oli kadonnut heidän mielestään. Ja kuitenkin
ajatus vavahdutti huolettomimpiakin heistä.

-- Minun neuvoni on, jatkoi puhuja, että meidän on hellitettävä
ohjia pienkapitalisteihin nähden. Sinä päivänä kun heidät kaikki on
karkoitettu, on tämän seuran valta murrettu.

Epämiellyttävät totuudet eivät ole suosittuja. Kuului vihaisia
huudahduksia, kun puhuja oli istuutunut. Mc Ginty nousi pilvi otsalla.

-- Veli Morris, sanoi hän, te olette aina ollut turmionennustaja.
Niin kauvan kuin osaston jäsenet pitävät yhtä, ei mikään voima
Yhdysvalloissa voi heitä loukata. Emmekö ole tarpeeksi usein kokeneet
sitä oikeussalissa? Luulen, että suuretkin yhtiöt huomaavat, että
on helpompi maksaa kuin taistella, samoin kuin pienet yhtiöt. Ja
nyt veljet -- Mc Ginty riisui mustan samettilakkinsa ja viittansa
puhuessaan -- on tämä osasto päättänyt asiansa täksi illaksi,
lukuunottamatta muuatta vähäpätöistä juttua, josta mainitsen
erottaessa. Nyt on tullut veljellisen seurustelun ja huvittelun hetki.

Kummallinen totta tosiaan on ihmisluonto. Nämät miehet, joille
murha oli jokapäiväinen asia, jotka kerran toisensa perästä olivat
surmanneet perheenisän, miehen, jota kohtaan heillä ei ollut mitään
mieskohtaista tunnetta, ajattelemattakaan katumusta tai säälimättä
hänen itkevää vaimoaan ja avuttomia lapsiaan, saattoivat heltyä
kyyneliin kuullessaan tuntehikasta ja surullista musiikkia. Mc
Murdolla oli kaunis tenori ja jollei hänen ennemmin olisi onnistunut
hankkia osaston suosiota, olisi hän ehdottomasti saanut sen
laulettuaan heille "Mä porraspuulla istun, Mary" ja "Allan-järven
rannoilla." Ensimäisenä yönä oli uudesta tulokkaasta tullut veljien
suosikki, jolle kaikki ennusti ylennystä ja vaikutusvaltaa. Tosin
vaadittiin muitakin ominaisuuksia kuin hyviä seurustelulahjoja
ennenkuin oli ansiokas Vapaa Mies ja näistä hän antoi esimerkin
ennenkuin ilta oli lopussa. Whiskypullo oli monta kertaa kiertänyt
miehestä mieheen ja miehet olivat tulistuneet ja valmiit
väkivaltaisuuksiin, kun heidän päämestarinsa vielä kerran kääntyi
heidän puoleensa.

-- Pojat, sanoi hän, tässä kaupungissa on muuan mies, joka tarvitsee
läksytyksen ja teidän on pidettävä huoli siitä, että hän saa sen.
Puhun James Stangerista, Heraldin toimittajasta. Oletteko nähnyt,
kuinka hän taas on kirjoittanut meitä vastaan?

Kuului hyväksymisen muminaa, jota moni kirous säesti. Mc Ginty otti
sanomalehden taskustaan.

-- _"Laki ja järjestys!"_ Tämä on otsakkeena. _Hirmuhallitus
Rauta- ja Hiiliseudulla_. Kaksitoista vuotta on nyt kulunut
ensimäisistä salamurhista, jotka todistavat rikoksellisen järjestön
olemassa-olon keskuudessamme. Siitä päivästä lähtien nuo rikokset
ovat jatkuneet, kunnes ne nyt ovat saavuttaneet huipun, joka tekee
meistä sivistyneen maailman häpeäpilkun. Siinä tarkoituksessako suuri
isänmaamme vastaanottaa helmaansa muukalaisen, joka pakenee Euroopan
tyranniutta? Siksikö, että he itse sortaisivat miehiä, jotka ovat
antaneet heille turvapaikan ja jotta muodostuisi hirmuvaltaisuuden
ja laittomuuden valtio itse vapauden tähtilipun pyhien poimujen
varjossa, tila, joka herättäisi meissä kammoa, jos lukisimme siitä
jossakin Idän vanhoillisimmassa yksinvallassa. Miehet ovat tunnetut.
Järjestö on yleisesti tunnettu. Kuinka kauvan siedämme sitä? Voimmeko
ikuisesti elää -- -- Olen varmaankin lukenut tarpeeksi tuota
moskaa! sanoi puheenjohtaja laskien sanomalehden pöydälle. Näin hän
kirjoittaa meistä. Nyt kysyn teiltä, mitä sanomme hänelle?

-- Hänet on surmattava! huusivat useat hurjat äänet.

-- Minä vastustan sitä, sanoi veli Morris, mies, jolla oli
kaunismuotoinen otsa ja sileäksiajellut kasvot. Sanon teille, että
koettelemme liian kovasti tätä laaksoa ja että voi tulla aika,
jolloin itsepuolustukseksi kaikki liittyvät yhteen musertaakseen
meidät. James Stanger on vanha mies. Hän on kunnioitettu kaupungissa
ja paikkakunnalla. Hänen sanomalehtensä kannattaa kaikkea, mikä on
kelvollista tässä laaksossa. Jos tämä mies surmataan, syntyy tässä
valtiossa mieltenkuohu, joka päättyy vain meidän kukistumiseemme.

-- Ja kuinka saattavat he meidät kukistaa, mr Varovainen? huusi Mc
Ginty. Poliisinko avulla? Puolet heistä olemme lahjoneet ja toinen
puoli pelkää meitä. Vai tuomioistuimenko ja tuomarin avulla? Emmekö
ole ennenkin sitä kokeneet ja mitä siitä on tullut?

-- On olemassa Tuomari Lynch, joka saattaisi ratkaista asian.

Yleinen suuttumuksen huuto tervehti näitä sanoja.

-- Minun tarvitsee vain kohottaa sormeni, sanoi Mc Ginty, niin
kaksisataa miestä tekisi puhdasta jälkeä tässä kaupungissa päästä
päähän. Sitten hän äkkiä korotti ääntään ja rypisti peloittavasti
tuuheita mustia kulmakarvojaan. Kuulkaahan, veli Morris, olen jo
jonkun aikaa pitänyt teitä silmällä. Teissä ei ole itsessänne
rohkeutta ja te koetatte lannistaa muidenkin rohkeuden. On oleva
onnettomuuden päivä, veli Morris, kun teidän oma nimenne tulee
muistilistaan ja minä luulen, että minun pitäisi se panna siihen.

Morris oli käynyt kalmankalpeaksi ja hänen jalkansa näyttivät
pettävän kun hän vaipui tuoliinsa. Hän kohotti vapisevin käsin
lasinsa ja joi ennenkuin saattoi puhua.

-- Pyydän anteeksi, arvoisa Mestari, teiltä ja kaikilta veljiltä
tässä osastossa, jos olen sanonut enemmän kuin minun olisi pitänyt.
Olen uskollinen jäsen -- te kaikki tiedätte sen -- ja pelkoni, että
osastolle voisi tapahtua pieninkin onnettomuus, saa minut puhumaan
pelokkaasti. Mutta minä luotan enemmän teidän arvostelukykyynne,
arvoisa Mestari, kuin omaani ja lupaan etten enää tuota mielipahaa.

-- Hyvin hyvä, veli Morris. Minä itse olisin pahoillani, jos minun
tarvitsisi antaa teille läksytys. Mutta niin kauvan kuin minä olen
puheenjohtajana, täytyy meidän olla sanoissa ja töissä yksimielinen
osasto. Ja nyt pojat, jatkoi hän katsoen ympärilleen, sanon teille,
että jos Stanger saisi sen, minkä hän ansaitsee, tulisi siitä enemmän
harmia kuin mikä on tarpeen. Nuo toimittajat vetävät yhtä köyttä ja
jokainen valtion sanomalehti vaatisi poliisia ja sotaväenosastoa
tänne. Mutta luulen, että voitte antaa hänelle vakavan varoituksen.
Otatteko sen toimeksenne, veli Baldwin?

-- Tietysti! sanoi nuori mies innokkaasti.

-- Kuinka monta miestä haluatte?

-- Puolitusinaa ja kaksi ovea vartioimaan. Tulkaa te Gower ja te
Mansel ja te Scanlan ja kaksi Willabyn veljestä.

-- Lupasin, että uusi veli saisi tulla mukaan, sanoi puheenjohtaja.

Ted Baldwin katsoi Mc Murdoa silmiin, jotka ilmaisivat, ettei hän
ollut mitään unohtanut eikä antanut anteeksi.

-- No, hän saa tulla jos haluaa, sanoi hän. Se riittää. Mitä pikemmin
suoritamme työmme sitä parempi.

Seura hajaantui huutaen ja hihkuen ja hyräillen laulunpätkiä.
Ravintolassa oli vielä paljon väkeä ja useat veljistä jäivät sinne.
Pieni joukko, jolla oli tehtävä suoritettavanaan, meni kadulle ja
kulki kaksi ja kolme ryhmässä katukäytävää pitkin, jottei olisi
herättänyt huomiota. Yö oli hyvin kolea, puolikuu loisti kirkkaasti
tähtirikkaalla pakkastaivaalla. Miehet pysähtyivät ja kokoontuivat
pihamaalle, joka oli korkeaa rakennusta vastapäätä. Sanat "Vermissa
Herald" olivat kultakirjaimin luettavana kirkkaasti valaistujen
akkunoiden välissä. Sisältä kuului latomokoneiden kalske.

-- Kuulkaapas, sanoi Baldwin Mc Murdolle, te voitte jäädä tähän
ovelle pitämään huolta siitä, että tie on vapaa. Arthur Willaby
jääköön kanssanne. Te muut tulette minun mukanani. Älkää pelätkö
pojat, sillä toistakymmentä miestä on valmiina todistamaan, että me
olemme juuri tällä hetkellä Liittotalolla.

Keskiyö oli lähellä ja katu oli autio paria kulkijaa lukuunottamatta,
jotka olivat matkalla kotiin. Joukko kulki kadun poikki ja Baldwin
ja hänen miehensä työnsivät auki sanomalehden toimiston oven ja
hyökkäsivät portaita ylös. Mc Murdo ja toinen jäivät alas. Ylhäältä
kuului huuto, avunhuuto ja sitten jalkojen töminää ja kaatuvien
tuolien kolinaa. Hetkistä myöhemmin harmaahapsinen mies hyökkäsi
huoneesta ylimmälle porrasastuimelle. Hänet saavutettiin ennenkuin
hän ennätti kauvemmas ja hänen silmälasinsa putosivat kilisten
Mc Murdon jalkojen juureen. Kuului voihkaus kun hän kaatui. Hän
oli vatsallaan ja puolitusinaa keppiä kolahti vastakkain kun ne
sattuivat häneen. Hän vääntelehti ja hänen pitkät laihat jäsenensä
värähtelivät iskujen sadellessa. Toiset lakkasivat lopulta lyömästä,
mutta Baldwin, helvetillinen hymyily julmilla kasvoillaan, kolhi
miehen päätä, jota tämä turhaan koetti käsivarsillaan suojella.
Hänen valkeissa hiuksissaan oli veritahroja. Baldwin seisoi yhä
kumartuneena uhrinsa yli, ja löi missä vain näki suojattoman paikan,
kun Mc Murdo juoksi portaita ylös ja sysäsi hänet syrjään.

-- Te tapatte miehen, sanoi hän. Lakatkaa!

Baldwin katsoi häneen kummastuneena.

-- Te kirottu! huusi hän. Kuinka te käytte väliin -- te, joka olette
uusi tulokas Osastossa. Väistykää! Hän kohotti keppinsä, mutta Mc
Murdo oli ottanut esiin pistolinsa.

-- Väistykää itse! huusi hän. Minä merkitsen kasvonne, jos lyötte
minua. Eikö ollut päämestarin määräys, ettei miestä saisi tappaa,
mutta nythän te olette tappamaisillanne hänet.

-- Hän puhuu totta, sanoi joku miehistä.

-- Hitto vie, teidän on parasta kiiruhtaa! huusi mies alhaalta.
Akkunoihin alkaa syttyä valoja ja viiden minuutin kuluttua on teillä
koko kaupunki kintereillänne.

Kadulta kuului jo huutoja ja pieni latoja-joukko oli kerääntynyt
eteiseen ja koetti rohkaista mieltään ryhtyäkseen toimimaan. Jättäen
toimittajan voimattoman ja liikkumattoman ruumiin portaitten päähän,
ilkiöt hyökkäsivät alas ja kulkivat nopeasti pitkin katua. Päästyään
Liittotalolle toiset heistä sekaantuivat väenvilinään Mc Gintyn
ravintolassa, ja kuiskasivat tarjoilupöydän ylitse pomolle, että
työ oli hyvin suoritettu. Toiset, ja niiden joukossa Mc Murdo,
poikkesivat syrjäkaduille ja menivät kotiinsa.




IV LUKU.

Kauhun laakso.


Kun Mc Murdo heräsi seuraavana aamuna, oli hänellä täysi syy muistaa
osaston jäseneksi pääsyään. Hänen päätään pakotti juominkien johdosta
ja hänen käsivartensa, johon osastonmerkki oli poltettu, oli kuuma
ja turvonnut. Kun hänellä oli oma erikoinen tulolähteensä, kävi hän
epäsäännöllisesti toimessaan. Niinpä hän nytkin söi myöhään aamiaisen
ja jäi aamuksi kotiin kirjoittaen pitkän kirjeen eräälle ystävälle.
Jälkeenpäin hän luki _Daily Heraldin_. Eri palstalta, joka oli viime
hetkessä pantu lehteen, hän luki "Väkivaltaa _Heraldin_ toimistossa.
Toimittajaa julmasti loukattu". Siinä oli lyhyt selonteko asioista,
jotka hän tunsi paremmin kuin kirjoittaja. Se päättyi lausuntoon:

    Asia on nyt poliisin käsissä, mutta saattaa tuskin toivoa, että
    heidän ponnistuksensa tuottavat parempia tuloksia kuin ennenkään.
    Muutamat miehistä tunnettiin ja on toivoa, että heidät saadaan
    todistetuksi syyllisiksi. Väkivallan alkuunpanijana oli, --
    sitä tuskin tarvitsee sanoakaan, tuo häpeällinen seura, joka
    on pitänyt tätä yhteiskuntaa niin kauvan vallanalaisuudessaan
    ja jota vastaan _Herald_ on niin pelottomasti taistellut. Mr
    Stangerin monia ystäviä varmaankin ilahuttaa kuulla, että vaikka
    häntä on julmasti ja raa'asti lyöty ja hänen päänsä on saanut
    ankaria iskuja, ei hänen henkensä ole kuitenkaan vaarassa.

Alempana kerrottiin, että Hiili- ja Rautaseudun poliisivartio
Winchester-kivääreillä asestettuna oli hankittu suojelemaan toimistoa.

Mc Murdo oli laskenut sanomalehden käsistään ja sytytti piippunsa
kädellä, joka vapisi edellisen illan hurjisteluista, kun ovelle
koputettiin ja hänen emäntänsä toi hänelle kirjeen, jonka muuan poika
oli juuri tuonut. Siinä ei ollut allekirjoitusta ja sen sisältö oli
seuraava:

    "Haluaisin puhua kanssanne, mutt'en kernaasti tekisi sitä teidän
    luonanne. Tapaatte minut lipputangon luota Miller Hiilissä. Jos
    tulette sinne nyt heti on minulla jotakin sanottavaa, joka on
    teille tärkeätä kuulla ja minulle puhua".

Mc Murdo luki kirjeen kahteen kertaan hyvin kummastuneena, sillä hän
ei voinut aavistaa mitä se merkitsi ja kuka sen oli kirjoittanut.
Jos se olisi ollut naisen käsialaa, olisi hän voinut luulla että se
oli alku johonkin seikkailuun, joita hänellä oli ollut yllin kyllin
elämässään. Mutta se oli miehen käsialaa ja sitäpaitsi sivistyneen
miehen. Lopulta hän hiukan epäröityään päätti ottaa selon asiasta.

Miller Hill on huonosti hoidettu julkinen puisto aivan kaupungin
keskuksessa. Kesällä se on suosituin huvittelupaikka, mutta
talvella se on aivan autio. Sen huipulta ei näe ainoastaan rumaa,
epäsäännöllisesti rakennettua kaupunkia, vaan kiemurtelevan
laaksonkin lukuisine kaivoksineen ja tehtaineen, jotka mustaavat
lumen sen molemmilla laidoilla, ja metsäiset ja lumenpeittämät
selänteet sen molemmin puolin. Mc Murdo nousi kiemurtelevaa polkua,
jota ikivihreä reunusti, kunnes saapui aution ravintolan luo, joka on
kesähuvittelun keskuksena. Sen vieressä oli paljas lipputanko ja sen
luona oli mies lakki painettuna otsalle ja takinkaulus kohotettuna.
Kun tämä käänsi kasvonsa, näki Mc Murdo, että se oli veli Morris,
sama, joka edellisenä yönä oli herättänyt päämestarin suuttumuksen.
He vaihtoivat liiton merkin kohdatessaan toisensa.

-- Halusin vaihtaa muutaman sanan kanssanne mr Mc Murdo, sanoi
vanhempi mies puhuen niin epäröiden, että huomasi hänen puhuvan
arkaluontoisesta asiasta. Olitte ystävällinen, kun tulitte.

-- Miksi ette pannut nimeänne kirjeen alle?

-- Täytyy olla varovainen herraseni. Näinä aikoina ei tiedä mitä
saattaa tapahtua. Ei milloinkaan tiedä, kehen voi luottaa ja kehen ei.

-- Tietysti voi luottaa osaston veljiin?

-- Ei, ei aina sanoi Morris kiivaasti. Mitä tahansa sanomme tai
ajattelemmekin, näkyy tulevan tuon miehen, Mc Gintyn korviin.

-- Kuulkaa, sanoi Mc Murdo tuimasti, kuten hyvin tiedätte, vannoin
minä vasta viime yönä uskollisuutta päämestarillemme. Kehoitatteko
minua rikkomaan valani?

-- Jos otatte sen siltä kannalta, sanoi Morris surullisesti, voin
ainoastaan sanoa olevani pahoillani siitä, että vaivasin teitä tänne.
Asiat ovat hullusti, kun ei kaksi vapaata kansalaista voi uskoa
toisilleen ajatuksiaan.

Mc Murdo, joka oli hyvin tutkivasti katsonut toveriaan, hellitti
hiukan katsettaan.

-- Tietysti puhun vain omasta puolestani, sanoi hän. Olen uusi
tulokas, kuten tiedätte, ja minulle on kaikki täällä outoa. Minun ei
sovi puhua, mr Morris, ja jos aijotte sanoa jotain, niin kyllä minä
kuuntelen.

-- Ja kielitte sen pomo Mc Gintylle, sanoi Morris katkerasti.

-- Siinä teette todella minulle vääryyttä, sanoi Mc Murdo. Omasta
puolestani olen uskollinen osastolle ja sen sanon teille suoraan,
mutta olisin kurja, jos kertoisin jollekin toiselle, mitä te
luottamuksella minulle puhutte. Minä en vie sitä kauvemmaksi,
vaikka ennakolta ilmoitan teille, ettette saa minulta apua, ettekä
myötätuntoa.

-- Olen lakannut etsimästä kumpaistakaan niistä, sanoi Morris.
Henkeni voi joutua vaaraan sen kautta, mitä sanon, mutta vaikka
olettekin paha -- ja minusta tuntui viime yönä, että te olette
muuttumaisillanne yhtä pahaksi kuin pahin heistä -- olette kuitenkin
vasta-alkaja, eikä omatuntonne voi olla vielä niin paatunut kuin
heidän. Siksi ajattelin puhua kanssanne.

-- No, mitä teillä on sanottavaa?

-- Jos ilmiannatte, minut, olkaa kirottu!

-- Sanoinhan, etten sitä tee.

-- Halusin kysyä teiltä, pälkähtikö milloinkaan päähänne, kun
liityitte Vapaitten Miesten Liittoon Chicagossa ja vannoitte
veljesrakkauden ja uskollisuuden valoja, että se veisi teidät
rikoksiin?

-- Jos sanotte sitä rikokseksi, vastasi Mc Murdo.

-- Sanotte rikokseksi! huudahti Morris, ääni värähdellen intohimosta.
Vähänpä olette nähnyt, jos voitte sanoa sitä muuksi. Oliko rikos, kun
viime yönä lyötiin miestä, joka oli kyllin vanha ollakseen isänne,
kunnes veri tahrasi hänen valkeat hapsensa? Oliko se rikos -- vai
miksi muuksi sitä nimittäisitte?

-- On niitä, jotka sanoisivat, että se oli sotaa, sanoi Mc Murdo.
Sotaa kahden yhteiskuntaluokan välillä, joista kumpikin löi niin
hyvin kuin taisi.

-- No, ajattelitteko sellaista, kun liityitte Vapaitten Miesten
Liittoon Chicagossa?

-- En, minun täytyy sanoa, etten ajatellut.

-- En minäkään liittyessäni siihen Philadelphiassa. Se oli vain
siunauksellinen seura ja kokouspaikka tovereille. Sitten kuulin tästä
paikasta -- kirottu olkoon hetki, jolloin ensi kerran kuulin sen
nimen -- ja tulin tänne päästäkseni eteenpäin. Jumalani, päästäkseni
eteenpäin! Vaimoni ja kolme lastani tulivat mukanani. Perustin kaupan
Market Squaren varrella ja menestyin hyvin. Täällä oli saatu tietää,
että minä kuuluin Vapaisiin Miehiin ja minun oli pakko liittyä
paikallisosastoon, kuten teidänkin viime yönä. Minulla on tuo häpeän
merkki käsivarressani ja jotakin vielä pahempaa poltettuna sydämeeni.
Huomasin olevani kunnottoman konnan vallassa ja kietoutuneena
rikosten verkkoon. Mitä saatoin tehdä? Jokaista sanaani, jonka
sanoin korjatakseni asioita, pidettiin kavallusyrityksenä, kuten
tänä yönäkin. En voi lähteä täältä, sillä koko omaisuuteni on kiinni
kaupassani. Jos eroan seurasta, tiedän hyvin, että minut murhataan
ja Jumala tietää miten käy vaimoni ja lasteni. Oi, se on hirveätä
-- hirveätä! Hän pani kädet kasvoilleen ja hänen ruumiinsa vapisi
kouristuksentapaisista nyyhkytyksistä.

Mc Murdo kohautti olkapäitään.

-- Olette liian akkamainen siihen hommaan, sanoi hän. Ette ole oikeaa
lajia sellaiseen työhön.

-- Minulla oli omatunto ja uskonto, mutta he tekivät minusta
pahantekijän. Minut valittiin erästä tehtävää suorittamaan. Tiesin
hyvin mitä seuraisi, jos kieltäytyisin. Kukaties olen pelkuri.
Kukaties ajatus pienestä vaimoraukastani ja lapsista tekee
minut pelkuriksi. Kuitenkin minä menin. Luulen, että se tulee
kummittelemaan mielessäni niin kauvan kuin elän. Se oli yksinäinen
talo kahdenkymmenen peninkulman päässä täältä. Minua käskettiin
vartioimaan ovea, kuten teitäkin viime yönä. Minuun ei luotettu niin
paljon, että olisi otettu minut mukaan. Toiset menivät sisään. Kun
he tulivat ulos, olivat heidän kätensä ranteisiin saakka veressä.
Kun läksimme pois, kuului talosta lapsen huuto. Se oli viisivuotias
poika, joka oli nähnyt isänsä murhattavan. Miltei pyörryin kauhusta
sen kuullessani ja kuitenkin täytyi minun näyttää rohkeata ja
hymyilevää naamaa, sillä tiesin hyvin, että jollen olisi sitä tehnyt,
olisivat he ensi kerralla tulleet minun talostani kädet verisinä
ja minun pikku Fredini olisi itkenyt isäänsä. Mutta minä olin
silti rikollinen -- osallinen murhaan, kadotettu ikipäiviksi tässä
maailmassa ja kadotettu niinikään tulevassa. Olen hyvä katolilainen,
mutta pappi ei tahtonut olla missään tekemisissä kanssani, kun hän
kuuli, että olen "Scowrer" ja minut on suljettu kirkkoni yhteydestä.
Niin on minun laitani. Ja minä näen että te olette menossa samaa
tietä ja kysyn teiltä: mihin tämä päättyy? Oletteko valmis tulemaan
kylmäveriseksi murhaajaksi, vai voimmeko tehdä mitään ehkäistäksemme
sen?

-- Mitä te tekisitte? kysyi Mc Murdo äkisti. Ette kai aijo kieliä?

-- Jumala siitä varjelkoon! huudahti Morris. Pelkkä ajatuskin
maksaisi varmaan henkeni.

-- Se on hyvä, sanoi Mc Murdo. Arvelen, että te olette akkamainen
mies ja pidätte liian suurta melua asiasta.

-- Liian suurta melua! Odottakaa kunnes olette asunut täällä
kauvemmin. Katsokaahan tuota laaksoa. Näette sadoista savupiipuista
kohoavan pilven, joka pimittää sitä. Sanon teille, että murhaajien
pilvi riippuu sankempana ja ahdistavampana, kuin tuo ihmisten päitten
päällä. Se on Kauhun Laakso -- Kuoleman Laakso. Pelko asuu ihmisten
sydämessä iltahämärästä aamunkoittoon. Vartokaa, nuori mies, ja
ottakaa opiksenne.

-- No, ilmoitan teille mitä ajattelen, kun olen nähnyt enemmän,
sanoi Mc Murdo huolettomasti. On aivan selvää, ettette te ole mies
paikallanne täällä, ja mitä pikemmin te lähdette täältä -- jos vaan
saatte hiukankaan kohtuullisen hinnan liikkeestänne -- sitä parempi
teille. Mitä olette minulle sanonut, pysyy salaisuutenani, mutta
hitto vie, jos luulisin, että olette kavaltaja -- --

-- Ei, ei! sanoi Morris surkeasti.

-- No, jääköön se sikseen. Pidän mielessäni, mitä olette sanonut, ja
kukaties joskus vielä palaan siihen. Luulen että puhuitte minulle
siten hyvässä tarkoituksessa. Nyt menen kotiin.

-- Pari sanaa ennenkuin lähdette, sanoi Morris. Meidät on kukaties
nähty yhdessä. He ehkä haluavat tietää, mistä olemme puhuneet.

-- Ah, se oli hyvä ajatus.

-- Minä tarjoan teille kirjanpitäjän paikan kaupassani.

-- Ja minä kieltäydyin ottamasta sitä vastaan. Se on asiamme. Se on
hyvä, veli Morris, olkoon tulevaisuus teille parempi.

Samana päivänä iltapuolella, kun Mc Murdo istui tupakoiden
mietteisiinsä vaipuneena arkihuoneensa takkavalkean ääressä, avautui
ovi ja oviaukon miltei täytti pomo Mc Gintyn jättiläisvartalo. Hän
teki merkin ja istuuduttuaan nuorta miestä vastapäätä katsoi häneen
tiukasti jonkun aikaa. Katseeseen vastattiin yhtä tiukasti.

-- Minä en käy usein vieraisilla, veli Mc Murdo, sanoi hän vihdoin.
Luulen, että minulla on liian kiire niiden takia, jotka käyvät minun
luonani. Mutta ajattelin, että hiukan jaloittelisin ja tulisin
katsomaan teitä asunnossanne.

-- Olen ylpeä nähdessäni teidät täällä, Neuvos, vastasi Mc Murdo
sydämellisesti, ottaen esiin whiskypullon astiakaapista. Se on
kunnia, jota en ollut odottanut.

-- Kuinka on käsivarren laita? kysyi pomo.

Mc Murdo irvisti.

-- No, se muistuttaa kyllä itsestään, sanoi hän. Mutta se on sen
arvoinen.

-- Niin, se on sen arvoinen, vastasi toinen, niiden mielestä, jotka
ovat uskollisia, ja avuksi osastolle. Mistä puhuitte veli Morrisin
kera Miller Hiilissä tänä aamuna?

Kysymys tuli niin äkkiä, että oli hyvä, että hänellä oli vastaus
valmiina. Hän purskahti sydämelliseen nauruun.

-- Morris ei tiennyt, että voin ansaita elantoni täällä kotona.
Hänen ei tarvitsekaan tietää, sillä hän on liian omantunnontarkka
minunlaiselleni. Mutta hän on hyväsydäminen vanha veikko. Hän luuli,
että minä olin paikan puutteessa ja että hän tekisi minulle hyvän
palveluksen tarjoamalla minulle kirjanpitäjäntoimen kaupassaan.

-- Vai sitä se oli?

-- Niin, sitä se oli.

-- Ja te kieltäydyitte?

-- Tietysti. Enkö voisi ansaita kymmenen kertaa niin paljon omassa
makuuhuoneessani neljän tunnin työllä?

-- Niinpä kyllä. Mutta minä en liian paljon seurustelisi Morrisin
kanssa.

-- Miksi en?

-- No, koska sanon, ettei teidän pitäisi. Se riittäisi useimmille
näillä seuduilla.

-- Se saattaa riittää useimmille, mutta se ei riitä minulle, Neuvos,
sanoi Mc Murdo rohkeasti. Jos olette ihmistuntija, niin tiedätte sen.

Tummaverinen jättiläinen tuijotti häneen ja hänen karvainen
käpälänsä puristi hetkisen lasia aivankuin olisi hän aikonut heittää
sen kumppaninsa päähän. Sitten hän nauroi äänekkääseen, hurjaan,
teeskenneltyyn tapaansa.

-- Olette omituinen toveri, sanoi hän. No, jos haluatte tietää syyn,
niin sanon sen teille. Sanoiko Morris mitään osastoa vastaan?

-- Ei.

-- Eikö minua vastaan?

-- Ei.

-- No, hän ei sanonut siksi, ettei hän uskaltanut luottaa teihin.
Mutta sydämessään ei hän ole mikään uskollinen veli. Tiedämme sen
hyvin ja pidämme häntä silmällä ja odotamme aikaa antaaksemme hänelle
varoituksen. Luulen, että aika lähenee. Lammastarhassamme ei ole
tilaa syyhyisille lampaille. Mutta jos seurustelette vilpillisen
kanssa, täytyisi meidän ajatella, että tekin olette vilpillinen.
Ymmärrättekö?

-- Ei ole pelkoa siitä, että minä seurustelisin hänen kanssaan, sillä
minä en pidä miehestä, vastasi Mc Murdo. Jos joku toinen mies kuin te
sanoisi sanan vilpillinen, ei hän sanoisi sitä kahta kertaa.

-- Hyvä, se riittää, sanoi Mc Ginty juoden lasinsa pohjaan. Tulin
sanomaan teille sanan ajallansa ja nyt se on tehty.

-- Haluaisin mielelläni tietää, sanoi Mc Murdo, kuinka te saitte
tietää, että minä olen puhunut Morrisin kanssa.

Mc Ginty nauroi.

-- Minun toimenani on tietää mitä paikkakunnalla tapahtuu, sanoi
hän. Luulen olevan parasta, että annatte minun tietää kaikki mitä
tapahtuu. No, on jo aika lähteä, ja aijoin juuri sanoa -- --

Mutta hänen jäähyväisensä katkaistiin odottamattomalla tavalla.
Ovi avautui äkkiä ja kolmet uhkaavat kasvot katsoivat heihin
poliisikypärien alta. Mc Murdo hypähti pystyyn ja oli ottamaisillaan
esiin revolverinsa, mutta hänen kätensä pysähtyi puolitiessä kun hän
huomasi, että kaksi winchesterkivääriä tähtäsi hänen päähänsä. Muuan
univormupukuinen mies astui huoneeseen kuusipiippuinen revolveri
kädessään. Hän oli kapteeni Marvin, joka oli ennen ollut Chicagossa
ja nyt kuului Hiili- ja Rautaseudun poliisikuntaan. Hän ravisti
päätään puolittain hymyillen Mc Murdolle.

-- Ajattelinkin, että te joutuisitte ikävyyksiin, mr Mc Murdo
Chicagosta, sanoi hän. Ettekö voi pysyä siivolla, vai kuinka? Ottakaa
hattunne ja tulkaa mukaan.

-- Arvaan, että saatte maksaa tästä, kapteeni Marvin, sanoi Mc Ginty.
Haluaisinpa tietää, kuka te olette, kun uskallatte murtautua täten
taloon ja loukata kunniallisia, lainkuuliaisia ihmisiä?

-- Te olette tämän jutun ulkopuolella, Neuvos Mc Ginty, sanoi
poliisikapteeni. Me emme ole tulleet vangitsemaan teitä, vaan
tätä miestä, Mc Murdoa. Teidän pitäisi auttaa eikä estää meitä
tehtävässämme.

-- Hän on ystäväni ja minä vastaan hänen käytöksestään, sanoi pomo.

-- Yleisen puheen mukaan, Mc Ginty, saatte jonakuna päivänä vastata
omasta käytöksestänne, vastasi poliisikapteeni. Tämä mies, Mc Murdo,
oli rikoksellinen ennenkuin hän tuli tänne ja hän on rikoksellinen
vieläkin. Tähdätkää häneen poliisit sillä aikaa, kun minä otan
häneltä aseet.

-- Tässä on pistoolini, sanoi Mc Murdo kylmästi. Tokkohan te kapteeni
Marvin vangitsisitte minut näin helposti, jos te ja minä olisimme
kahden.

-- Missä on vangitsemiskäskynne? kysyi Mc Ginty. Hitto vie, yhtähyvin
voisi elää Venäjällä kuin Vermissassa, kun teidänlaisenne miehet
hoitavat poliisinvirkaa. Se on kapitalistien solvaus ja takaan, että
saatte kuulla siitä vielä enemmän.

-- Te teette parhaanne mukaan sen, mitä pidätte velvollisuutenanne,
Neuvos. Me pidämme huolen omistamme.

-- Mistä minua syytetään? kysyi Mc Murdo.

-- Osanotosta vanhan toimittaja Stangerin pahoinpitelemiseen
_Heraldin_ toimituksessa. Ei ole teidän vikanne, ettei ole kysymys
murhasta.

-- No, jollei teillä ole muuta häntä vastaan, sanoi Mc Ginty nauraen,
voitte säästää itseltänne paljon vaivaa antamalla asian raueta. Tämä
mies oli minun kanssani ravintolassani pelaamassa pokeria puolenyön
aikaan ja voin hankkia toistakymmentä todistajaa sitä todistamaan.

-- Se on teidän asianne ja arvaan, että voitte järjestää sen
oikeussalissa huomenna. Tulkaa siis Mc Murdo ja tulkaa siivosti,
ellette halua kuulaa kalloonne. Pysykää te loitolla, mr Mc Ginty,
sillä varoitan teitä siitä, etten kärsi mitään vastarintaa ollessani
virantoimituksessa.

Kapteeni näytti niin päättävältä, että sekä Mc Murdon että
hänen pomonsa täytyi tyytyä asemaan. Viimemainittu koetti saada
kuiskaamalla vaihdetuksi vangin kanssa muutaman sanan ennenkuin he
lähtivät.

-- Kuinka on -- hän pisti peukalonsa pystyyn osoittaakseen
rahantekokaluja.

-- Kaikki hyvin, kuiskasi Mc Murdo, joka oli keksinyt varman
kätköpaikan lattian alla.

-- Jääkää hyvästi, sanoi pomo puristaen Mc Murdon kättä. Menen
tapaamaan asianajaja Reilly'a ja hoidan itse puolustuksen. Luottakaa
sanaani, etteivät he voi teitä pitää vangittuna.

-- Enpä löisi vetoa siitä. Vartioikaa vankia ja ampukaa hänet, jos
hän yrittää vehkeillä. Minä tarkastan taloa ennenkuin lähden.

Marvin teki niin, mutta ei nähtävästi löytänyt jälkeäkään kätketyistä
työkaluista. Kun hän oli tullut alas, veivät hän ja hänen miehensä Mc
Murdon päämajaan. Oli jo pimeä ja puhalsi kolea tuuli niin että kadut
olivat miltei autiot, mutta muutamat tyhjäntoimittajat seurasivat
kulkuetta ja pimeyden rohkaisemina huusivat vangille solvauksia.

-- Hirttäkää kirottu Scowrer! huusivat he. Hirttäkää hänet! He
nauroivat, kun hänet vietiin poliisiasemalle. Lyhyen muodollisen
kuulustelun jälkeen hänet vietiin yhteiseen koppiin. Täällä hän
tapasi Baldwinin ja kolme muuta, jotka olivat ottaneet osaa edellisen
yön rikokseen. Heidät oli kaikki vangittu tänä iltapäivänä ja he
odottivat oikeudenkäyntiä seuraavana päivänä.

Mutta tänne oikeuden sisimpäänkin linnoitukseen ulottui Vapaitten
Miesten pitkä käsivarsi. Myöhään yöllä astui heidän koppiinsa
vanginvartija tuoden mukanaan heidän makuusijojaan varten olkikuvon,
josta hän otti esiin kaksi whiskypulloa, muutamia laseja ja
korttipakan. He viettivät iloisen yön huolehtimatta lainkaan
huomispäivän koettelemuksesta.

Eikä heillä ollut syytäkään olla huolissaan, kuten loppu osoitti.
Maistraatti ei mitenkään voinut todistusten perustuksella julistaa
tuomiota, joka olisi lykännyt jutun korkeampaan oikeuteen. Ensiksikin
täytyi latojien ja painajien myöntää, että valaistus oli ollut huono,
että he itse olivat olleet hyvin hämmennyksissä ja että heidän
oli vaikeata ehdottomasti vannoa tuntevansa pahantekijät, vaikka
he uskoivat että syytetyt olivat olleet heidän joukossaan. Kun Mc
Gintyn hankkima taitava asianajaja oli ristikuulustellut heitä,
kävivät heidän todistuksensa vielä epämääräisemmiksi. Loukattu mies
oli jo todistanut, että äkillinen hyökkäys oli niin saanut hänet
ymmälle, ettei hän voinut kertoa muuta, kuin että ensimäisellä
miehellä, joka löi häntä, oli viikset. Hän lisäsi, että hän tiesi
heidän olevan Scowreria, koskei hänellä voinut olla yhteiskunnassa
ketään muita vihamiehiä, ja koska häntä oli jo kauvan uhattu hänen
sanomalehtikirjoitustensa takia. Toiseksi todisti kuusi kansalaista
ja niiden joukossa korkea kunnallinen virkamies, Neuvos Mc Ginty,
yksimielisesti ja selvästi, että miehet olivat pelanneet korttia
Liittotalolla paljon myöhempään kuin rikos tapahtui. On tarpeetonta
sanoa, että tuomioistuin vapautti heidät miltei pyytäen anteeksi
ikävyyttä, jonka he olivat saaneet kärsiä ja nuhdellen kapteeni
Marvinia ja poliisia liiasta virkainnosta.

Tuomiota tervehti äänekkäin suosionosoituksin oikeussali, jossa
Mc Murdo näki paljon tuttuja kasvoja. Osaston veljet hymyilivät
ja viittoivat. Mutta siellä oli toisia, jotka istuivat huulet
yhteenpuristettuina ja synkin katsein kun miehet poistuivat
syytettyjen paikalta. Muuan heistä, pieni mustapartainen,
päättäväisen näköinen mies puki sanoiksi omansa ja toveriensa
ajatukset, kun vapaiksi julistetut kulkivat hänen ohitseen.

-- Te kirotut murhaajat! sanoi hän. Kyllä me teidät vielä saamme
kiikkiin.




V LUKU.

Synkin hetki.


Joskin Mc Murdo voitti toveriensa suosion, niin oli olemassa toinen
piiri, joka oli vielä tärkeämpi hänelle, mutta jossa hän menetti
sen. Ettie Shafterin isä ei tahtonut olla missään tekemisissä hänen
kanssaan ja oli kieltänyt häneltä pääsyn taloonsa. Ettie itse rakasti
häntä liian syvästi voidakseen erota hänestä, ja kuitenkin hänen
oma hyvä järkensä varoitti häntä avioliitosta miehen kanssa, jota
pidettiin rikoksellisena.

Olisi luullut, että Mc Murdo seuran jäsenenä olisi saanut tietää
kaikki, mitä tapahtui, mutta hän huomasi pian, että järjestö oli
laajempi ja käsitti useampia osastoja. Myöskin pomo Mc Ginty oli
tietämätön monista asioista, sillä eräällä virkailijalla, jota
nimitettiin piirikunnan edusmieheksi ja joka asui kauvempana
Hobson Patchissa, oli valta useiden eri osastojen yli, joita hän
vallitsi yllättävällä ja itsevaltiaalla tavalla. Vain kerran Mc
Murdo näki hänet. Hän oli pieni viekkaannäköinen, harmaatukkainen
mies, jolla oli hiipivä käynti ja luihu, ilkeä katse. Evans Pott
oli hänen nimensä ja Vermissan mahtava pomokin tunsi häntä kohtaan
samantapaista vastenmielisyyttä ja pelkoa, jota suurikasvuinen
Dantonkin varmaan oli tuntenut vähäpätöisen näköistä mutta
vaarallista Robespierre'iä kohtaan.

Eräänä päivänä Scanlan, joka oli Mc Murdon asuintoveri, sai Mc
Gintylta kirjeen, jonka sisällä oli toinen Evans Pottilta. Tämä
kirjoitti, että hän aikoi lähettää paikkakunnalle kaksi hyvää miestä,
Lawlerin ja Andrewsin, jotka olivat saaneet määräyksen toimia
lähistöllä, vaikka oli parasta, ettei mitään yksityiskohtaisia
tietoja annettu heidän tehtävästään. Tahtoisiko päämestari pitää
huolen heidän asunnostaan ja mukavuudestaan kunnes toiminnan hetki
oli tullut? Mc Ginty lisäsi, että kenenkään oli mahdotonta asustaa
salaa Liittotalossa ja että hän siksi olisi kiitollinen, jos Mc Murdo
ja Scanlan pitäisivät vieraat muutaman päivän luonaan.

Samana iltana miehet saapuivat kumpikin kantaen matkalaukkuaan.
Lawler oli vanhanpuoleinen mies, viekas, vaitelias ja täsmällinen,
puettu vanhaan mustaan päällystakkiin, joka hänen pehmeän
huopahattunsa ja harmaan partansa keralla sai hänet ulkonäöltään
muistuttamaan kiertävää saarnaajaa. Hänen toverinsa, Andrews, oli
vielä aivan nuori, avomielisen näköinen ja iloinen, ja käyttäytyi
meluavasti, kuten ainakin mies, joka tahtoo nauttia jokaisen minuutin
loma-ajastaan. Molemmat miehet olivat ehdottomasti raittiita ja
käyttäytyivät kaikissa suhteissa kuin yhteiskunnan moitteettomat
jäsenet, ellei ota lukuun sitä ainoaa seikkaa, että he olivat
murhaajia, jotka olivat usein osoittautuneet olevansa tämän
murhaajaseuran kyvykkäimpiä työaseita. Lawler oli jo suorittanut
neljätoista senlaatuista tehtävää ja Andrews kolme.

Mc Murdo huomasi, että he olivat hyvin halukkaat keskustelemaan
entisistä teoistaan, joista he puhuivat puoli-häveliäästi mutta
ylpeillen, kuten ainakin miehet, jotka ovat hyvin ja epäitsekkäästi
palvelleet yhteiskuntaa. He olivat kuitenkin vaiteliaita, kun tuli
puhe heidän nykyisestä tehtävästään.

Huolimatta vieraittensa vaiteliaisuudesta olivat Scanlan ja Mc Murdo
lujasti päättäneet olla läsnä kun he suorittivat sen, mitä nimittivät
"leikiksi." Kun siis Mc Murdo varhain eräänä aamuna kuuli heidän
hiipivän alas portaita, herätti hän Scanlanin ja he pukeutuivat
kiireesti. Pukeuduttuaan he huomasivat, että toiset olivat hiipineet
ulos jättäen oven jälkeensä auki. Päivä ei ollut vielä valjennut ja
lamppujen valossa he näkivät nuo kaksi miestä jonkun matkan päässä
kadulla. He seurasivat heitä varovasti, kulkien äänettömin askelin
syvässä lumessa.

Talo oli aivan lähellä kaupungin rajaa ja pian he saapuivat
poikkitielle, joka oli sen rajan takana. Täällä odotti kolme
miestä, joiden kanssa Lawler ja Andrews kiireisesti ja innokkaasti
keskustelivat. Sitten he kaikki lähtivät yhdessä liikkeelle. Oli
nähtävästi kysymyksessä joku tärkeä tehtävä, joka vaati väkeä.
Tältä kohdalta lähti useita eri polkuja eri kaivoksiin. Muukalaiset
poikkesivat tielle, joka vei Crow Hillin suureen kaivokseen, joka
tarmokkaan ja pelottoman Uudesta Englannista kotoisin olevan
johtajansa Josiah H. Dunnin käsissä oli kyennyt ylläpitämään
jonkunlaista järjestystä ja kuria pitkän hirmuhallituksen aikana.

Päivä oli nyt ruvennut valkenemaan ja jono kaivostyömiehiä kulki
hitaasti yksitellen ja ryhmissä mustunutta polkua pitkin.

Mc Murdo ja Scanlan kulkivat heidän mukanaan pitäen silmällä miehiä,
joita he seurasivat. Tiheä sumu peitti seudun ja äkkiä kuului sen
keskeltä höyrypillin puhallus. Se oli merkkivihellys kymmenen
minuuttia ennemmin kuin häkit laskettiin alas ja päivän työ alkoi.

Kun he saapuivat avonaiselle paikalle kaivosaukon ympärillä, oli
siellä odottamassa satakunta kaivosmiestä, jotka tömistelivät
jalkojaan ja puhalsivat sormiinsa, sillä ilma oli hyvin kylmä.
Muukalaiset seisoivat konehuoneen suojassa. Scanlan ja Mc Murdo
kiipesivät kuonaläjälle, josta heillä oli hyvä näköala. He näkivät
kaivosinsinöörin, kookkaan parrakkaan skotlantilaisen, jonka nimi
oli Menzies, tulevan konehuoneesta ja puhaltavan pilliinsä merkiksi,
että hissihäkit oli laskettava alas. Samassa pitkä, notkea nuori
mies, jolla oli sileäksiajellut, totiset kasvot, läheni kiireesti
kuoppaista tietä pitkin. Kun hän tuli lähemmäksi osui hänen katseensa
äänettömään ja liikkumattomaan ryhmään konehuoneen luona. Miehet
olivat vetäneet hatut silmilleen ja kääntäneet kauluksensa pystyyn
peittääkseen kasvonsa. Hetkeksi kuolemanaavistus painoi kylmän
kätensä johtajan sydämeen. Heti hän ravisti sen päältään ja näki vain
velvollisuutensa tunkeileviin muukalaisiin nähden.

-- Keitä te olette? kysyi hän lähestyessään. Mitä te täällä
maleksitte?

Kukaan ei vastannut, mutta Andrews astui askeleen eteenpäin ja
ampui häntä vatsaan. Nuo sata odottavaa työmiestä seisoivat niin
liikkumattomina ja avuttomina kuin olisivat saaneet halvauksen.
Johtaja painoi molemmin käsin haavaa ja kyykistyi. Sitten hän
hoiperteli poispäin, mutta toinen murhaajista ampui, ja hän
kaatui kyljelleen, potkien ja raapien sormillaan kuonaläjää. Sen
nähdessään päästi skotlantilainen Menzies raivon huudon ja hyökkäsi
rautainen mittari kädessään murhaajiin päin, mutta sai kaksi kuulaa
päähänsä ja kaatui kuoliaana aivan heidän jalkojensa juureen.
Muutamat kaivosmiehistä astuivat askeleen eteenpäin ja päästivät
epäselvän säälin ja vihan huudon, mutta pari muukalaisista ampui
kaikki laukaukset kuusipiippuisistaan joukon päitten yli ja he
masentuivat ja hajaantuivat ja muutamat juoksivat hurjaa vauhtia
kotiinsa Vermissaan. Kun muutamat rohkeimmista olivat kokoontuneet
ja palasivat kaivokseen, oli murhaajajoukkio kadonnut aamusumuun,
ainoankaan heistä saattamatta vannoa tuntevansa nuo miehet, jotka
sadan katsojan silmien edessä olivat suorittaneet kaksinkertaisen
rikoksensa.

Scanlan ja Mc Murdo palasivat kotiin, Scanlan hiukan alakuloisena,
sillä tämä oli ensimäinen murha, jonka hän oli nähnyt omin silmin
ja se näytti vähemmän hupaiselta kuin hänelle oli luuloteltu.
Johtajavainajan vaimon kamalat huudot vainosivat heitä, kun he
kiiruhtivat kaupunkiin. Mc Murdo oli hajamielinen ja vaitelias, mutta
ei osoittanut mitään myötätuntoa toverinsa hentomielisyydelle.

Sinä yönä oli osaston huoneessa Liittotalossa suuret kemut, ei
ainoastaan Crow Hillin kaivoksen johtajan ja insinöörin tappamisen
johdosta, mikä teki tämänkin kaivoksen seudun muiden lannistettujen
ja pakkoveroa maksavien yhtiöiden kaltaiseksi, vaan myöskin kunnian
johdosta, jota osaston omat miehet olivat kaukana niittäneet. Kävi
selville, että kun piirikunnan edusmies oli lähettänyt kolme hyvää
miestä suorittamaan erään tehtävän Vermissassa, oli hän vuorostaan
pyytänyt, että kolme Vermissan miestä valittaisiin salaa ja
lähetettäisiin tappamaan William Hales Stake Royalista. Tämä oli
Gilmertonin tunnetuimpia ja suosituimpia kaivoksenomistajia, mies,
jolla ei olisi luullut olevan ainoatakaan vihollista maailmassa,
sillä hän oli joka suhteessa mallikelpoinen isäntä. Hän oli kuitenkin
vaatinut, että työtä tehtiin pontevasti ja oli siksi erottanut
työstä muutamia juoppoja ja laiskoja työmiehiä, jotka olivat tuon
kaikkivaltiaan seuran jäseniä. Hänen ulko-ovelleen kiinnitetyt
uhkauskirjeet eivät olleet muuttaneet hänen päätöstään ja sitten oli
hänet vapaassa, sivistyneessä maassa tuomittu kuolemaan.

Kuolemantuomio oli nyt pantu toimeen. Ted Baldwin, joka rehenteli
kunniapaikalla päämestarin rinnalla, oli ollut retkikunnan johtaja.
Hänen punottavat kasvonsa ja lasimaiset verestävät silmänsä kertoivat
unettomuudesta ja juomingeista. Hän ja hänen kaksi toveriaan olivat
viettäneet edellisen yön vuoristossa. He olivat kampaamattomat ja
heidän vaatteensa olivat tahraiset. Mutta mitkään epätoivoisesta
seikkailusta palaavat sankarit eivät olisi voineet saada lämpöisempää
vastaanottoa tovereiltaan. Juttu kerrottiin yhä uudelleen ja
uudelleen riemuhuutojen ja äänekkään naurun kaikuessa. He olivat
odottaneet uhriaan kun tämä palasi yöllä kotiin asettuen jyrkän
mäen päälle, missä hänen hevosensa täytyi kulkea kävellen. Hän oli
niin kylmästä kangistunut, ettei hän voinut laukaista pistooliaan.
He olivat vetäneet hänet alas hevosen selästä ja ampuneet häntä yhä
uudelleen ja uudelleen.

Se oli ollut suuri päivä Scowrereille. Varjo oli langennut
vielä synkempänä laaksoon. Mutta niinkuin viisas kenraali
valitsee voiton hetken ponnistaakseen kaksin verroin, ennenkuin
vihollinen on ennättänyt tointua onnettomuudesta, niin pomo Mc
Ginty tarkastellessaan miettiväisin ja pahaa-ennustavin silmin
sotatoimiensa näyttämöä, oli keksinyt uuden hyökkäyksen niitä
vastaan, jotka tekivät hänelle vastarintaa. Samana yönä, kun
puoli-juopunut seura hajaantui, kosketti hän Mc Murdon käsivartta ja
vei hänet tuohon sisempään huoneeseen, missä he olivat ensi kerran
keskustelleet.

-- Kas niin, poikaseni, sanoi hän. Nyt on tarjona tehtävä, joka
vihdoinkin on sinun arvoisesi. Saat aivan omin päin sen suorittaa.

-- Olen ylpeä kuullessani sen, vastasi Mc Murdo.

-- Voit ottaa kaksi miestä mukaasi -- Mandersin ja Reillyn. Heille on
jo ilmoitettu siitä. Tällä seudulla eivät asiat ikinä luista oikein,
niin kauvan kuin Chester Wilcox on hengissä ja sinä saat jokaisen
hiiliseudun osaston kiitollisuuden, jos saat hänet surmatuksi.

-- Teen ainakin parastani. Kuka hän on ja mistä hänet tapaan?

Mc Ginty otti ainaisen puoleksi-pureskellun, puoleksi-poltetun
sikaarin suupielestään ja piirsi epäsäännöllisen kuvion
muistikirjastaan reväistylle lehdelle.

-- Hän on Iron Dyke yhtiön ensimäinen työnjohtaja. Hän on ankara
kansalainen, saanut sodassa vänrikin arvon, arpinen ja harmaa. Olemme
kaksi kertaa yrittäneet häntä surmata, mutta onnistumatta ja Jim
Carnaway menetti siinä yrityksessä henkensä. Nyt on sinun yritettävä.
Tässä on talo, aivan erikseen Iron Dyken poikkitien varrella, kuten
näet tästä kartasta. Kuulomatkan päässä ei ole muita rakennuksia.
Päivällä ei ole hyvä yrittää. Hän on asestettu ja ampuu heti ja
hyvin siekailematta. Mutta yöllä -- no, siellä hän on vaimonsa,
kolmen lapsen ja palvelijain kanssa. Et voi valita etkä valikoida.
Täytyy surmata kaikki taikka ei ketään. Jos voit asettaa pussillisen
räjähdysruutia pää-oven eteen --

-- Mitä on tuo mies tehnyt?

-- Enkö kertonut sinulle, että hän ampui Jim Carnawayn?

-- Miksi hän ampui?

-- Mitä helvettiä se sinuun kuuluu! Carnaway oli eräänä yönä hänen
talonsa lähistöllä ja Chester Wilcox ampui hänet. Se riittää minulle
ja sinulle. Sinun täytyy se kostaa.

-- Ajattelen noita naisia ja lapsia. Täytyykö heidätkin surmata?

-- Täytyy, muuten ei miestä saa surmatuksi.

-- Se tuntuu kovalta heihin nähden, sillä he eivät ole tehneet mitään
pahaa.

-- Mitä puhetta tuo on? Etkö ota tehtävää vastaan?

-- Olkaa levollinen, Neuvos, olkaa levollinen. Mitä olen milloinkaan
sanonut tai tehnyt, joka antaisi teille aihetta ajatella, etten
noudattaisi oman osastoni päämestarin määräystä? Teidän asianne on
ratkaista onko se oikein vai väärin.

-- Sinä siis suostut?

-- Luonnollisesti suostun.

-- Milloin?

-- No, on parasta, että annatte minulle aikaa yön tai pari, jotta
saan nähdä talon ja tehdä suunnitelmani. Sitten --

-- Hyvin hyvä, sanoi Mc Ginty puristaen hänen kättään. Jätän sen
sinun huostaasi. Tulee olemaan suuri päivä osastolle, kun tuot meille
uutisia. Se on viimeinen isku, ja se lannistaa heidät kaikki.

Mc Murdo ajatteli kauvan ja tarkkaan tehtävää, joka niin äkkiä oli
hänelle annettu. Yksinäinen talo, jossa Chester Wilcox asui, oli
noin viiden penikulman päässä läheisessä laaksossa. Samana yönä
hän läksi yksin matkaan valmistamaan yritystä. Oli jo päivä, kun
hän palasi tiedusteluretkeltään. Seuraavana päivänä hän neuvotteli
apulaistensa, Mandersin ja Reillyn kanssa, -- nämät olivat
huolettomia nuorukaisia, jotka olivat yhtä ylpeitä, kuin jos olisi
ollut kysymys hirvenjahdista. Kaksi päivää myöhemmin he kohtasivat
toisensa kaupungin ulkopuolella, kaikki kolme asestettuina ja yhdellä
heistä oli säkillinen ruutia, jota käytettiin kaivoksissa. Kello oli
kaksi aamulla kun he saapuivat yksinäisen talon edustalle. Yö oli
tuulinen, hajanaisten pilvien kiitäessä nopeasti kuun yli. Heitä
oli kehoitettu varomaan verikoiria, joten he etenivät varovaisesti
pistoolit valmiina käsissä. Mutta ei kuulunut muita ääniä, kuin
tuulen vinkuminen ja oksien kahina. Mc Murdo kuunteli yksinäisen
talon ovella, mutta kaikki oli hiljaista sisällä. Sitten hän
asetti ruutikasan sitä vastaan, laittoi siihen veitsellään kolon
ja asetti siihen sytyttimen. Kun se oli syttynyt, juoksivat hän ja
hänen molemmat toverinsa niin kovaa kuin jaksoivat ja olivat jonkun
matkan päässä suojassa laskuojassa ennenkuin räjähdyksen jyrinä
ja luhistuvan rakennuksen syvä, kumea jyminä ilmaisi heille, että
heidän tehtävänsä oli suoritettu. Paremmin suoritetusta työstä eivät
seuran verentahrimat aikakirjat tienneet kertoa. Mutta ikävä kyllä
oli tämä niin hyvin järjestetty ja rohkeasti suoritettu työ tehty
turhaan! Niin monen uhrin kohtalon varoittamana ja tietäen että
hänkin oli tuomittu kuolemaan, oli Chester Wilcox vain päivää ennen
muuttanut perheineen turvallisempaan ja vähemmin tunnettuun asuntoon,
missä poliisivartio heitä suojeli. He olivat räjähdyttäneet ilmaan
aution talon ja juro vanha vänrikki opetti yhä kuria Iron Dyken
kaivostyömiehille.

-- Jättäkää hänet minulle, sanoi Mc Murdo. Hän on minun mieheni ja
minä surmaan hänet varmasti vaikkapa minun pitäisi odottaa vuosi.

Osasto suostui tähän ilmaisten kiitollisuutensa ja luottamuksensa,
ja asia päättyi siihen tällä kertaa. Kun muutamia viikkoja myöhemmin
sanomalehdissä kerrottiin, että Wilcoxia oli ammuttu väijyksistä,
oli julkinen salaisuus, että Mc Murdo yhä oli toimessa saadakseen
tehtävänsä suoritetuksi.

Pimeä oli varjo Kauhun Laaksossa. Kevät tuli lirisevine puroineen ja
kukkivine puineen. Koko luonto toivoi oltuaan niin kauvan sidottuna
rautakahlein, mutta missään ei ollut toivoa miehille ja naisille,
jotka elivät hirmuvallan ikeen alaisina. Milloinkaan ei ollut pilvi
heidän yläpuolellaan ollut niin synkkä ja toivoton, kuin kevätkesällä
vuonna 1875.




VI LUKU.

Vaara.


Oli hirmuvallan loistoaika. Mc Murdo, joka jo oli saavuttanut
sellaisen aseman, että häntä pidettiin Mc Gintyn seuraajana, oli nyt
niin välttämätön toveriensa neuvotteluissa, ettei mihinkään ryhdytty
kysymättä häneltä neuvoa. Mitä suositummaksi hän tuli Vapaitten
Miesten keskuudessa, sitä synkempiä olivat katseet, jotka tervehtivät
häntä Vermissan kaduilla. Huolimatta pelostaan alkoivat kansalaiset
rohkaista mieltänsä ja liittyä yhteen sortajiaan vastaan. Osastoon
oli saapunut huhuja salaisista kokouksista Heraldin toimistossa ja
ampuma-aseitten jakamisesta lainkuuliaiselle väestölle. Mutta Mc
Ginty ja hänen miehensä eivät moisia huhuja säikähtäneet. He olivat
monilukuiset, päättäväiset ja hyvin asestetut. Heidän vastustajansa
olivat hajallaan ja voimattomat. Kaikki päättyisi kuten ennenkin,
tyhjiin puheisiin ja mahdollisesti vangitsemisiin. Niin sanoivat Mc
Ginty, Mc Murdo ja kaikki rohkeammat miehet.

Oli lauvantai-ilta toukokuussa. Lauvantai oli aina osaston
kokouspäivä ja Mc Murdo oli lähtemäisillään asunnostaan mennäkseen
sinne, kun Morris, seuran pelkurimaisimpia jäseniä, tuli häntä
tapaamaan. Hänen otsansa oli huolten uurtama ja hänen ystävälliset
kasvonsa olivat vääristyneet ja menehtyneet.

-- Voinko puhua vapaasti kanssanne, mr Mc Murdo?

-- Tietysti,

-- En voi unohtaa, että kerran puhuin teille avomielisesti, ja että
piditte sen salassa, vaikka itse pomo tuli teiltä sitä kysymään.

-- Mitä muuta saatoin tehdä kun te luotitte minuun? En silti
hyväksynyt sitä mitä sanoitte.

-- Tiedän sen hyvin. Mutta te olette ainoa, jolle voin luottavaisesti
puhua. Minulla on täällä salaisuus -- hän pani käden rinnalleen --
ja se on viedä minulta hengen. Toivon, että se olisi tullut jollekin
toiselle teistä kuin minulle. Jos kerron sen, on siitä varmasti
seurauksena murha. Ja jollen kerro, saatamme kaikki joutua turmioon.
Jumala auttakoon minua, mutta olen vähällä menettää järkeni.

Mc Murdo katsoi vakavana mieheen. Tämän koko ruumis vapisi. Hän
kaatoi hiukan whiskyä lasiin ja ojensi sen hänelle.

-- Se on lääkettä teidänkaltaisillenne, sanoi hän. Kertokaa se nyt.

Morris joi ja hänen kalpeisiin kasvoihinsa tuli hiukan väriä.

-- Voin kertoa sen teille parilla sanalla, sanoi hän. Muuan
salapoliisi on kintereillämme.

Mc Murdo tuijotti häneen kummastuneena.

-- Oletteko hullu, mies? sanoi hän. Eikö paikkakunta ole täynnä
poliiseja ja salapoliiseja, ja mitä haittaa he ovat ikinä meille
tehneet?

-- Ei, ei; se ei ole kukaan tältä seudulta. Kuten sanotte, me
tunnemme heidät ja he voivat saada vähän aikaan. Mutta oletteko
kuullut Pinkertonin miehistä?

-- Olen kyllä lukenut joistakuista sennimisistä.

-- No, voitte uskoa minua kun sanon, ettei ole leikin asia, kun
he ovat jäljillä. Jos Pinkertonin mies on ottanut tämän asian
suorittaakseen, olemme kaikki hukassa.

-- Meidän täytyy tappaa hänet.

-- Ah, se on ensimäinen ajatuksenne! Niin tullaan ajattelemaan
osastossakin. Enkö sanonut teille, että se päättyisi murhaan?

-- Entä sitten, mitä on murha? Se on varsin tavallinen tapahtuma
tällä seudulla.

-- Niin on todellakin, mutta minä en voi toimittaa tuota miestä
murhattavaksi. En milloinkaan saa enää rauhaa. Ja kuitenkin ovat omat
kaulamme vaarassa. Jumalan tähden, mitä minun tulee tehdä? Hän horjui
kahdenvaiheilla epätietoisuuden tuskassaan.

Mutta hänen sanansa olivat järkyttäneet Mc Murdoa syvästi. Oli
helppoa nähdä, että hän yhtyi Morrisin mielipiteeseen vaaran
suuruudesta ja välttämättömyydestä torjua se. Hän tarttui Morrisin
olkapäähän ja ravisti häntä.

-- Kuulkaa mies, sanoi hän ja hän miltei huusi nuo sanat
kiihdyksissään, te ette voita mitään istumalla siinä vaikeroimassa
kuin vanha akka! Ilmoittakaa minulle tosiasiat. Kuka on tuo mies?
Missä hän on? Kuinka saitte tietää hänestä? Miksi tulitte luokseni?

-- Tulin teidän luoksenne siksi, että te olette ainoa mies, joka
saattoi auttaa minua. Olen kertonut teille, että minulla oli kauppa
Idässä, ennenkuin tulin tänne. Minulta jäi sinne hyviä ystäviä ja
muuan heistä on sähkölennättimen palveluksessa. Tässä on kirje, jonka
sain häneltä eilen. Se on tämä osa sivun yläreunasta alkaen. Voitte
lukea sen itse.

Mc Murdo luki seuraavaa:

    "Kuinka edistyvät Scowrerit teidän seudullanne? Saamme lukea
    heistä paljon sanomalehdissä. Näin meidän kesken puhuen, odotan
    kuulevani sinulta ennen pitkää tietoja. Viisi suurta yhtiötä ja
    kaksi rautatieyhtiötä ovat täydellä todella ryhtyneet asiaan. Se
    on jo hyvällä alulla. He ovat saaneet Pinkertonin ottamaan jutun
    hoitaakseen, ja hänen paras miehensä, Birdy Edwards on toimessa."

-- Lukekaa nyt jälkikirjoitus.

    "Tietysti jää se, mitä olen sinulle kertonut, meidän kesken,
    sillä olen saanut tietää sen virantoimituksessa. Se on
    kummallista merkkikieltä, jota saisit katsella päivän saamatta
    siitä mitään tolkkua."

Mc Murdo istui hiljaa jonkun aikaa, kirje kädessään. Usva oli
hetkiseksi hälvennyt ja hän näki kuilun edessään.

-- Tietääkö kukaan muu tästä? kysyi hän.

-- En ole kertonut kenellekään muulle.

-- Mutta onko tuolla miehellä -- ystävällänne -- ketään muuta
tuttavaa, jolle hän voisi kirjoittaa.

-- No, luulen, että hän tuntee pari muuta.

-- Osaston jäseniä?

-- Se on kyllä luultavaa.

-- Kysyn tätä siksi, että on luultavaa, että hän on antanut
jonkunlaisen kuvauksen tuosta Birdy Edwardsista. Siten voisimme
päästä hänen jäljilleen.

-- No, se on mahdollista. Mutta en luule, että hän tunsi häntä.
Hänhän kertoi minulle uutisia, jotka hän sai tietää ollessaan
virantoimituksessa. Kuinka hän tuntisi tuon Pinkertonin miehen?

Mc Murdo säpsähti ankarasti!

-- Jumaliste! huudahti hän, minä tiedän kuka hän on. Mikä narri
olinkaan, kun en heti sitä tiennyt. Meitäpä seuraa onni! Me
järjestämme tämän asian ennenkuin hän saattaa vahingoittaa meitä.
Kuulkaa, Morris, tahdotteko jättää tämän asian minun käsiini?

-- Tietysti, jos vain vapautatte minut siitä.

-- Sen teen. Te voitte pysytellä aivan syrjässä ja antaa minun
toimia. Nimeännekään ei ole pakko mainita. Otan kaikki niskoilleni ja
sanon, että kirje on tullut minulle. Tyydyttekö siihen?

-- Juuri sitä aijoin pyytääkin.

Ennenkuin Mc Murdo lähti asunnostaan, hän hävitti jokaisen paperin,
joka saattoi syyttää häntä rikoksesta. Sen tehtyään hän huokasi
syvään tyydytyksestä, sillä hänestä tuntui, että hän oli pelastettu;
ja kuitenkin oli vaara varmaankin lyönyt leimansa hänen kasvoihinsa,
sillä matkallaan osaston kokoukseen hän poikkesi vanhan Shafterin
taloon. Pääsy taloon oli häneltä kielletty, mutta hän koputti
akkunaan ja Ettie tuli ulos hänen luokseen. Vallaton irlantilainen
veitikkamaisuus oli kadonnut rakastajan silmistä. Tyttö luki vaaran
hänen vakavista kasvoistaan.

-- Jotakin on tapahtunut! huudahti hän. Oi, Jack, olet vaarassa!

-- Tosiaankin, asiat eivät ole kovin hullusti, sydänkäpyni. Ja
kuitenkin on viisasta, että ryhdymme toimenpiteisiin, ennenkuin ne
pahenevat.

-- Ryhdymme toimenpiteisiin?

-- Lupasin sinulle kerran, että lähtisin täältä joskus. Luulen, että
aika lähenee. Minulla on tänään uutisia -- pahoja uutisia -- ja
aavistan että onnettomuus on tulossa.

-- Poliisiko?

-- No niin, muuan Pinkertonin mies. Mutta varmaankaan et tiedä mikä
Pinkerton on ja mitä se merkitsee minunlaisilleni. Minä olen liian
perinpohjaisesti sotkeutunut tähän juttuun ja minun täytyy selviytyä
siitä nopeasti. Sanoit kerran, että tulisit kanssani jos lähtisin.

-- Oi, Jack, se olisi pelastuksesi.

-- Olen kunniallinen mies muutamissa asioissa, Ettie. En tahtoisi
loukata hiuskarvaakaan kauniista päästäsi tai alentaa sinua
tuumaakaan siltä kultaiselta valtaistuimelta yläpuolella pilvien,
missä aina näen sinut. Tahtoisitko luottaa minuun?

Tyttö laski sanaakaan sanomatta kätensä hänen käteensä.

-- No, kuule sitten, mitä sanon ja tee niinkuin sinulle määrään,
sillä se on todella ainoa pelastuskeino meille. Tässä laaksossa tulee
tapahtumaan jotakin. Tunnen sen ruumiissani. Moni meistä saa katsoa
miten selviytyy. Minä ainakin. Jos lähden, päivällä tai yöllä, täytyy
sinun lähteä kanssani.

-- Minä tulen jäljestä, Jack.

-- Ei, ei, sinun täytyy tulla _kanssani_. Jos tämä laakso on minulta
suljettu, enkä milloinkaan voi palata tänne, niin kuinka voin jättää
sinut tänne, kun minun kukaties täytyy piileskellä poliisia voimatta
milloinkaan lähettää sinulle sanaa. Sinun täytyy tulla kanssani.
Tunnen hyvän naisen siellä, mistä tulin ja hänen huostaansa voin
jättää sinut, kunnes menemme naimisiin. Tuletko?

-- Kyllä, Jack, minä tulen.

-- Jumala sinua siunatkoon luottamuksesi tähden minuun. Olisin kurja
konna jos käyttäisin sitä väärin. Pane nyt mieleesi, Ettie, että kun
saat minulta sanan, täytyy sinun jättää kaikki ja mennä heti aseman
odotushuoneeseen ja olla siellä kunnes minä tulen sinua tapaamaan.

-- Päivällä tai yöllä minä tulen sanan saatuani, Jack.

Mieli hiukan rauhallisempana nyt, kun hänen omat pakovalmistuksensa
olivat alkaneet, Mc Murdo jatkoi matkaansa osastoon. Se oli jo
kokoontunut ja vain merkit annettuaan hän pääsi ulommaisen ja
sisimmän vartion läpi, joka sulki kokoushuoneen oven. Mielihyvän ja
tervehdysten sorina tervehti häntä, kun hän astui sisään. Pitkä huone
oli täpösen täynnä väkeä ja tupakansavun läpi hän näki päämestarin
takkuisen mustan tukan, Baldwinin julmat, epäystävälliset piirteet
ja kirjurin, Harrawayn korppikotkaa muistuttavat kasvot ja vielä
toistakymmentä muuta osaston johtomiestä. Hän oli iloissaan siitä,
että he kaikki olivat läsnä neuvottelemassa hänen uutistensa johdosta.

-- On todella hauskaa, että tulitte! sanoi puheenjohtaja. Täällä on
ratkaistavana kysymys, joka vaatii Salomonin viisautta.

-- On kysymys Landerista ja Eganista, selitti hänen naapurinsa, kun
hän istuutui paikalleen. He molemmat vaativat palkintoa, jonka osasto
antaa vanhan Crabben ampumisesta Stylestownissa, ja kuka saattaa
sanoa, kumpi ampui kuolettavan kuulan?

Mc Murdo nousi ja kohotti kätensä. Hänen kasvojensa ilme kiinnitti
kuulijoitten huomion. Kaikki odottivat täydellisen hiljaisuuden
vallitessa.

-- Arvoisa mestari, sanoi hän juhlallisella äänellä, minä vaadin
tarkkaavaisuutta!

-- Veli Mc Murdo vaatii tarkkaavaisuutta, sanoi Mc Ginty. Se on
vaatimus, jolle osaston sääntöjen mukaan annetaan etusija. Nyt, veli,
kuuntelemme teitä.

Mc Murdo otti kirjeen taskustaan.

-- Arvoisa mestari ja veljet, sanoi hän, minä tuon tänään huonoja
uutisia, mutta on parempi, että tiedämme ne ja neuvottelemme niistä,
kuin että meitä kohtaa odottamatta isku, joka tuhoaa meidät kaikki.
Olen saanut tietää, että tämän valtion mahtavimmat ja rikkaimmat
yhtiöt ovat liittyneet yhteen kukistaakseen meidät, että juuri tällä
hetkellä Pinkertonin salapoliisi, Birdy Edwards, työskentelee tässä
laaksossa kooten todistuksia, jotka veisivät monen meistä hirteen ja
joka miehen tässä huoneessa vankilaan. Tämä on keskustelunaihe, jota
varten olen vaatinut tarkkaavaisuutta.

Huoneessa tuli kuoleman hiljaisuus. Puheenjohtaja rikkoi sen.

-- Voitteko todistaa tämän, veli Mc Murdo? kysyi hän.

-- Voin tällä kirjeellä, jonka olen saanut käsiini, sanoi Mc Murdo.
Hän luki ääneen sen kohdan, jossa puhuttiin salapoliisista. En voi
antaa tarkempia tietoja tästä kirjeestä enkä antaa sitä käsiinne,
mutta vakuutan teille, ettei siinä ole mitään muuta, joka koskee
osaston etuja. Esitän asianhaarat siten, kuin olen saanut ne tietää.

-- Sallikaa minun sanoa, herra puheenjohtaja, sanoi muuan vanhemmista
veljistä, että olen kuullut Birdy Edwardsista ja että häntä pidetään
Pinkertonin parhaana miehenä.

-- Tunteeko kukaan häntä ulkonäöltä? kysyi Mc Ginty.

-- Kyllä, sanoi Mc Murdo, minä tunnen.

Joka puolelta kuului hämmästyksen huudahduksia.

-- Luulen, että hän on meidän vallassamme, jatkoi hän riemuitseva
hymy huulillaan. Jos toimimme nopeasti ja viisaasti, loppuu tämä
juttu lyhyeen. Jos luotatte minuun ja autatte minua, ei meillä ole
paljoakaan peljättävää.

-- Mitä meillä on peljättävää missään tapauksessa? Mitä hän saattaa
tietää asioistamme?

-- Voisitte sanoa niin, jos kaikki olisivat yhtä järkähtämättömiä
kuin te, Neuvos. Mutta tällä miehellä on kaikki kapitalistien
miljoonat takanaan. Luuletteko, ettei missään osastossamme ole
yhtään heikkoa veljeä, jonka hän voisi ostaa? Hän tahtoo päästä
salaisuuksiemme perille -- on jo kukaties päässytkin. On vain yksi
varma varokeino.

-- Ettei hän milloinkaan lähde tästä laaksosta, sanoi Baldwin.

Mc Murdo nyökähytti päätään.

-- Hyvin sanottu, veli Baldwin, sanoi hän. Teillä ja minulla on ollut
erimielisyytemme, mutta te sanoitte oikeat sanat tänä yönä.

-- Missä hän sitten on? Mistä tunnemme hänet?

-- Arvoisa mestari, sanoi Mc Murdo vakavasti, tahtoisin huomauttaa,
että tämä on liian vakava asia keskusteltavaksi osaston kokouksessa.
Jumala varjelkoon minua langettamasta epäluuloa kehenkään täällä,
mutta jos tuo mies saa kuulla hiiskauksenkaan aikeistamme, ei meillä
ole enää mitään mahdollisuutta voittaa häntä. Kehoittaisin osastoa
valitsemaan luotettavan komitean, herra puheenjohtajan itsensä, jos
saan ehdottaa ja veli Baldwinin ja viisi muuta. Sitten voin puhua
vapaasti siitä, mitä tiedän ja mitä minun mielestäni on tehtävä.

Ehdotus hyväksyttiin heti ja komitea valittiin. Puheenjohtajan ja
Baldwinin ohella siihen valittiin kirjuri Harraway, Tiikeri Cormac,
raaka nuori salamurhaaja, rahastonhoitaja Carter, ja Willabyn
veljekset, jotka olivat pelottomia ja hurjia eivätkä kammonneet
mitään väkivallantekoa.

-- Nyt Mc Murdo, sanoi Mc Ginty, kun he olivat jääneet yksin. Nuo
seitsemän miestä istuivat juhlallisina tuoleillaan.

-- Sanoin äsken, että tunnen Birdy Edwardsin, sanoi Mc Murdo. Minun
ei tarvitse sanoa teille, ettei hän täällä esiinny sennimisenä. Hän
on rohkea mies, luullakseni, mutta hän ei ole mieletön. Hän käyttää
Steve Wilson-nimeä ja asuu Hobson's Patchissa.

-- Mistä tiedätte sen?

-- Siitä että satuin hänen kanssaan puheisiin. En sillä kertaa
ajatellut mitään sen johdosta, enkä olisi ajatellut myöhemminkään,
ellei tämä kirje olisi joutunut käsiini, mutta nyt olen varma
asiasta. Tapasin hänet junassa keskiviikkona. Hän sanoi olevansa
sanomalehtimies. Uskoin sen silloin. Hän tahtoi tietää kaikki, mikä
suinkin oli mahdollista Scowrereista ja heidän, kuten hän niitä
nimitti, rikoksistaan _New York Pressia_ varten. Kysyi minulta
kaikenlaista ikäänkuin saadakseen aineksia sanomalehdelleen.
Arvaatte, etten mitään ilmaissut. "Maksaisin ja maksaisin hyvin",
sanoi hän, "jos voisin saada sellaisia tietoja, jotka miellyttäisivät
päätoimittajaani." Minä kerroin hänelle sellaista, minkä luulin häntä
miellyttävän ja hän antoi minulle kahdenkymmenen dollarin setelin
tiedoistani. "Voisitte saada kymmenen kertaa niin paljon", sanoi hän,
"jos kertoisitte minulle kaikki mitä haluan."

-- Mitä sitten kerroitte hänelle?

-- Kaikenlaista lorua, mitä saatoin keksiä.

-- Mistä tiedätte, ettei hän ole sanomalehtimies?

-- Kerron sen teille. Hän poistui junasta Hobson's Patchissa ja niin
minäkin. Satuin menemään sähkösanomatoimistoon ja hän oli juuri
lähdössä sieltä.

"Katsokaahan, sanoi sähköttäjä, kun hän oli poistunut, "luulen, että
meidän täytyy vaatia tästä kaksinkertainen maksu". "Niinpä kaiketi"
sanoin minä. Hän oli täyttänyt kaavan kirjoituksella, joka olisi
saattanut olla kiinankieltä, niin mahdotonta oli meidän saada siitä
selkoa.

"Hän lähettää tuollaisen joka päivä", sanoi sähköttäjä. "Niin",
sanoin minä, "ne ovat erikoisuutisia hänen sanomalehdelleen ja hän
pelkää, että toiset saavat niistä vihiä." Niin luuli sähköttäjäkin ja
niin luulin minäkin sillä kertaa, mutta nyt ajattelen toisin.

-- Jumaliste, uskon että olet oikeassa! sanoi Mc Ginty. Mutta mitä
olisi meidän sinun mielestäsi parasta tehdä?

-- Miksi emme lähde nyt heti ja surmaa häntä? ehdotti joku.

-- Niin, mitä pikemmin sitä parempi.

-- Lähtisin vaikka tällä hetkellä, jos tietäisin, mistä hänet
löytäisimme, sanoi Mc Murdo. Hän on Hobson's Patchissa, mutta en
tiedä missä talossa. Minulla on sitäpaitsi suunnitelma, jos haluatte
kuulla.

-- No, millainen se on?

-- Menen Patchiin huomenna aamulla. Löydän hänet sähköttäjän avulla.
Luulen, että tämä voi sanoa, missä hän asuu. No, sitten kerron
hänelle, että kuulun itse Vapaisiin Miehiin. Tarjoudun myymään
hänelle kaikki osaston salaisuudet jostakin hinnasta. Sen luulisi
tepsivän häneen. Kerron hänelle, että paperit ovat asunnossani, ja
että maksaisi henkeni, jos antaisin hänen tulla sinne, kun väkeä
on liikkeellä. Hän käsittää sen, se on selvä. Jos hän tahtoo tulla
kello kymmeneltä, saa hän nähdä kaikkityyni. Se saa hänet varmasti
tarttumaan koukkuun.

-- No, entä sitten?

-- Lopun voitte itse suunnitella. Leski Mac Namaran talo on
yksinäinen. Hän on uskollinen kuin teräs ja kuuro kuin patsas. Vain
Scanlan ja minä olemme kotona. Jos hän lupaa tulla -- ja ilmoitan sen
teille -- niin tulette te kaikki seitsemän kello yhdeksältä luokseni.
Päästämme hänet sisään. Jos hän pääsee sieltä pois hengissä -- niin
saa hän koko loppuikänsä puhua Birdy Edwardsin onnesta.

-- Ellen erehdy, tulee Pinkertonilla kohta avonainen paikka, sanoi Mc
Ginty. Se on sovittu, Mc Murdo. Kello yhdeksältä huomenna me olemme
luonasi. Kun olet saanut oven hänen jälkeensä suljetuksi, pidämme me
huolen muusta.




VII LUKU.

Birdy Edwardsin sadin.


Kuten Mc Murdo oli sanonut, oli talo, jossa hän asui, yksinäinen ja
soveltui varsin hyvin sellaiseen rikokseen, jota he suunnittelivat.
Se oli aivan kaupungin laidassa ja kaukana tiestä. Missä muussa
tapauksessa tahansa olisivat salaliittolaiset ilman muuta
houkutelleet ulos uhrinsa, kuten he olivat tehneet monta kertaa
ennemmin, ja tyhjentäneet pistoolinsa hänen ruumiiseensa; mutta
tässä tapauksessa oli erinomaisen tärkeätä saada tietää, mitä hän
tiesi, miten hän oli saanut tietonsa ja mitä hän oli ilmaissut
työnantajilleen. Oli mahdollista, että he olivat myöhästyneet ja
että työ jo oli suoritettu. Siinä tapauksessa he ainakin saattoivat
kostaa miehelle, joka oli sen suorittanut. Mutta he toivoivat,
ettei salapoliisi ollut vielä saanut tietää mitään kovin tärkeätä,
koskei hän muuten, päättelivät he, olisi viitsinyt kirjoittaa
muistiin ja lähettää sellaisia vähäpätöisiä tietoja, joita Mc Murdo
väitti hänelle antaneensa. Olipa miten tahansa, kaiken tämän he
saisivat kuulla hänen omilta huuliltaan. Kun hän kerran olisi heidän
vallassaan olisi heillä keinoja saada hänet puhumaan. Eivät he olleet
ensi kertaa tekemisissä vastahakoisen todistajan kanssa.

Mc Murdo meni Hobson's Patchiin kuten oli sovittu. Poliisi tuntui
tänä aamuna tuntevan häntä kohtaan erikoista mielenkiintoa ja
kapteeni Marvin -- joka oli sanonut olevansa vanha tuttava hänen
kanssaan Chicagon ajoilta -- todella puhutteli häntä, kun hän odotti
asemalla. Mc Murdo kääntyi selin häneen ja kieltäytyi puhelemasta
hänen kanssaan. Hän palasi retkeltään iltapäivällä ja tapasi Mc
Gintyn Liittotalossa.

-- Hän tulee, sanoi hän.

-- Hyvä! sanoi Mc Ginty. Jättiläinen oli paitahihasillaan, vitjat
kelluivat hänen loistavien liiviensä päällä ja timantti kimalteli
hänen takkuisen partansa lomasta. Juomat ja vehkeilyt olivat tehneet
pomosta yhtä rikkaan kuin mahtavan miehen. Sitä kauhistuttavammalta
näytti siksi tuo vankilan tai hirsipuun vilahdus, jonka hän
edellisenä yönä oli nähnyt.

-- Luuletko hänen tietävän paljon? kysyi hän huolestuneena.

Mc Murdo pudisti synkästi päätään.

-- Hän on ollut täällä jonkun aikaa -- ainakin kuusi viikkoa. Arvaan,
ettei hän ole tullut tänne näköaloja katsomaan. Jos hän on koko ajan
puuhaillut täällä rautatieyhtiön rahat taskussaan, niin luulen, että
hän on saavuttanut joitakin tuloksia ja että hän on ilmoittanut ne
esimiehilleen.

-- Osastossa ei ole ketään heikkoa miestä, sanoi Mc Ginty. Uskollisia
kuin teräs, joka mies. Ja kuitenkin on, jumaliste, tuo roisto Morris.
Jos joku on meidät pettänyt, on hän sen tehnyt. Tekisi mieleni
lähettää ennen iltaa pari miestä antamaan hänelle löylytyksen ja
pakoittamaan hänet tunnustamaan.

-- No, se ei tuottaisi vaikeuksia, vastasi Mc Murdo. En tahdo
kieltää, että pidän Morrisista ja että olisin pahoillani, jos hänelle
tulisi ikävyyksiä. Hän on pari kertaa puhunut minulle osaston
asioista ja vaikkei hän näe niitä aivan samassa valossa kuin te tai
minä, ei hän näytä sellaiselta, joka kielii. Mutta kuitenkaan en
halua asettua teidän ja hänen väliinsä.

-- Minä vielä näytän tuolle vanhalle pirulle, sanoi Mc Ginty kiroten.
Olen jo kauvan pitänyt häntä silmällä.

-- No, tehän sen parhaiten tiedätte, sanoi Mc Murdo. Mutta mitä
tahansa teettekin, täytyy sen jäädä huomiseen, sillä meidän täytyy
olla hiljaa, kunnes Pinkertonin juttu on selvitetty. Meidän ei sovi
tänään saattaa poliisia liikkeelle.

-- Olet oikeassa, sanoi Mc Ginty. Ja me saamme tietää Birdy
Edwardsilta itseltään, mistä hän on saanut tietonsa, vaikkapa meidän
täytyisi leikata sydän hänen rinnastaan. Näyttikö siltä, kuin olisi
hän aavistanut sadinta?

Mc Murdo nauroi.

-- Luulenpa, että osasin hänen heikkoon kohtaansa, sanoi hän. Kun
hän vain pääsee Scowrerien jäljille, on hän valmis niitä seuraamaan.
Minä otin vastaan hänen rahansa. Mc Murdo irvisti näyttäessään
setelitukkoa. Yhtä paljon saan, kun hän on nähnyt kaikki paperini.

-- Mitkä paperit?

-- No, ei ole mitään papereita. Mutta minä uskottelin hänelle,
että oli sääntöjä ja ohjekirjoja ja jäsenluetteloja. Hän odottaa
pääsevänsä kaikkien asioitten perille ennenkuin lähtee luotani.

-- Hän on todella satimessa, sanoi Mc Ginty julmasti. Eikö hän
kysynyt, miksi et itse vienyt hänelle papereita?

-- Ikäänkuin minä, epäluulonalainen mies, voisin kuljettaa sellaisia
papereita, senjälkeen kun kapteeni Marvin tänäänkin puhutteli minua
asemalla!

-- Niin, olen kuullut siitä, sanoi Mc Ginty. Arvaan, että tämä
juttu voi tuottaa sinulle vaikeuksia. Voimme pudottaa hänet vanhaan
kaivosaukkoon kun olemme hänestä selviytyneet, mutta miten tahansa
menettelemmekin, emme voi tehdä tyhjäksi sitä, että hän asui Hobson's
Patchissa ja sinä kävit tänään siellä.

Mc Murdo kohautti olkapäitään.

-- Jos menettelemme oikein eivät he milloinkaan voi todistaa
tappamista, sanoi hän. Ei kukaan voi nähdä hänen tulevan taloon
pimeän tultua ja minä pidän huolen siitä, ettei kukaan näe hänen
lähtevän. Kuulkaahan, Neuvos. Minä selvitän teille suunnitelmani ja
pyydän teitä ilmoittamaan sen muille. Te tulette kaikki ajoissa.
Hyvä. Hän tulee kello kymmenen. Hän koputtaa kolme kertaa ja minä
avaan hänelle oven. Sitten suljen sen. Hän on silloin meidän
vallassamme.

-- Se on helppoa ja selvää.

-- Niin kyllä, mutta seuraavaa askelta sietää tuumia. Ei hänestä
niinkään helposti suoriuduta. Hänellä on hyvät aseet. Minä olen
petkuttanut häntä aikalailla, mutta hän on kuitenkin luultavasti
varuillaan. Otaksukaamme, että minä vien hänet suoraa päätä
huoneeseen, jossa on seitsemän miestä, kun hän odotti tapaavansa
minut yksin. Silloin on ryhdyttävä ampumaan ja joku meistä saattaa
haavoittua.

-- Niin se on.

-- Ja melu tuo jokaisen kirotun poliisin kaupungista kimppuumme.

-- Luulen, että olet oikeassa.

-- Näin on minusta meneteltävä: Te olette kaikki suuressa huoneessa
-- samassa, jonka näitte käydessänne luonani. Minä avaan hänelle
oven, vien hänet vierashuoneeseen oven vieressä ja jätän hänet
sinne siksi aikaa kun menen hakemaan papereita. Silloin voin kertoa
teille miten asiat luonnistuvat. Sitten palaan hänen luokseen
joitakin papereita mukanani. Kun hän lukee niitä, hyökkään minä hänen
kimppuunsa ja tartun hänen pistooliinsa. Te kuulette minun huutavan
ja riennätte huoneeseen. Mitä pikemmin sitä parempi, sillä hän on
yhtä vahva kuin minä, ja minun käy ehkä vaikeaksi hallita häntä.
Mutta luulen, että se käy päinsä kunnes te tulette.

-- Se on hyvä tuuma, sanoi Mc Ginty. Osasto tulee olemaan sinulle
kiitollisuuden velassa tästä. Arvaan, kuka tulee minun jälkeeni
istumaan puheenjohtajan tuolilla.

-- Enhän ole, Neuvos, juuri muuta kuin uusi tulokas, sanoi Mc Murdo,
mutta hänen kasvonsa osoittivat mitä hän ajatteli suuren miehen
kohteliaisuudesta.

Kotiin palattuaan hän suoritti omat valmistuksensa kauheaa iltaa
varten, joka häntä odotti. Ensin hän puhdisti, öljysi ja latasi
Smith- ja Wesson-revolverinsa. Sitten tarkasti hän huonetta, jossa
salapoliisi aijottiin saada satimeen. Se oli suuri huone, pitkä
honkapöytä oli keskellä ja suuri tulisija toisessa päässä. Kaikilla
muilla seinillä oli akkunoita. Niissä ei ollut luukkuja -- vain
kevyet läpinäkyvät verhot. Mc Murdo tutki niitä tarkkaan. Epäilemättä
hän ajatteli, että tämä oli liian alttiina ihmisten katseille
niin salaisen tehtävän näyttämöksi. Mutta kun se oli niin kaukana
tiestä, ei se ollut niin tärkeä seikka. Lopulta hän keskusteli
asiasta asuintoverinsa kanssa. Scanlan vaikka olikin Scowrer, oli
hyväluontoinen pieni mies, joka oli liian heikko vastustaakseen
toveriensa mielipidettä, mutta joka salaisesti kauhistui veritöitä,
joihin hänen toisinaan oli täytynyt ottaa osaa. Mc Murdo kertoi
hänelle lyhyesti mitä oli tekeillä.

-- Ja sinun sijassasi, Mike Scanlan, pysyisin tämän yön poissa kotoa.
Ennen aamua tulee täällä vuotamaan verta.

-- No, olkoon menneeksi sitten, Mac, vastasi Scanlan, ei minulta
puutu halua, vaan hermoja. Kun näin johtaja Dunnin kaatuvan
kuonaläjään siellä kaivoksella, oli se enemmän kuin hermoni
saattoivat kestää. Minä en ole luotu siihen, kuten sinä ja Mc Ginty.
Jollei osasto ajattele minusta pahaa, teen niinkuin neuvoit minua ja
jätän teidät illaksi omiin oloihinne.

Miehet tulivat varhain, kuten oli sovittu. He olivat ulkonaisesti
kunnioitettavia kansalaisia, hyvinpuettuja ja siistejä, mutta
kasvojentuntija olisi nuo lujasti yhteenpuristetut huulet ja
säälimättömät silmät nähdessään arvellut Birdy Edwardsin olevan
hukassa. Tässä huoneessa ei ollut ainoatakaan, jonka kädet eivät
olisi toistakymmentä kertaa olleet veren tahraamat. He olivat yhtä
paatuneet murhaamaan ihmisiä kuin teurastaja tappamaan lampaita.
Peloittavin luonnollisesti sekä ulkomuodoltaan, että rikollisuutensa
takia oli mahtava pomo. Harraway, sihteeri, oli laiha, katkera
mies -- mies, joka osaston raha-asioita käsitellessään noudatti
järkähtämätöntä rehellisyyttä, mutta ei muulloin välittänyt
rahtuakaan rehellisyydestä eikä oikeudesta. Rahastonhoitaja Carter
oli keski-ikäinen mies, jolla oli tunnoton, miltei jörö kasvojenilme
ja keltainen pergamentti-iho. Hänellä oli mainio järjestämiskyky
ja miltei jokaisen rikoksen yksityiskohdat olivat lähtöisin hänen
kekseliäistä aivoistaan. Molemmat Willabyt olivat toiminnan miehiä,
pitkiä, notkeita nuorukaisia päättäväisine kasvoineen, kun taas
heidän toveriaan Tiikeri Cormacia, kömpelöä, tummaa nuorukaista hänen
omat toverinsakin pelkäsivät hänen julmuutensa takia. Sellaiset
olivat miehet, jotka tänä yönä olivat kokoontuneet Mc Murdon asuntoon
surmatakseen Pinkertonin salapoliisin.

Heidän isäntänsä oli asettanut whiskyä pöydälle ja he olivat
kiiruhtaneet valmistamaan mieltään odottavaa tehtävää varten. Baldwin
ja Cormack olivat jo puolittain juovuksissa ja juoma oli saattanut
ilmi kaiken heidän julmuutensa. Cormack koetti käsillään takkaa --
sitä oli lämmitetty, sillä kevätyöt olivat vielä kylmät.

-- Sitä ehkä tarvitaan, sanoi hän kiroten.

-- Niin kyllä, sanoi Baldwin käsittäen hänen tarkoituksensa. Meidän
täytyy saada hänestä totuus irti keinolla millä tahansa.

-- Me saamme kyllä tietää totuuden, olkaa huoleti, sanoi Mc Murdo.
Tällä miehellä oli rautaiset hermot, sillä vaikka koko tehtävän paino
oli hänen hartioillaan, oli hänen katsantonsa yhtä kylmä ja huoleton
kuin ennenkin. Toiset huomasivat sen ja kehuivat häntä.

-- Olet oikea mies häntä hoitamaan, sanoi pomo hyväksyen. Hän ei
aavista mitään ennenkuin kätesi on hänen kurkussaan. On vahinko,
ettei akkunoissasi ole luukkuja.

Mc Murdo kulki akkunalta akkunalle ja kohenteli verhoja niin että ne
tiiviimmin peittivät akkunan.

-- Varmasti ei kukaan voi nyt vakoilla meitä ulkopuolelta. Määräaika
on jo aivan lähellä.

-- Kukaties ei hän tule. Kukaties hän aavistaa vaaraa, sanoi kirjuri.

-- Hän tulee, olkaa huoletta, vastasi Mc Murdo. Hän on yhtä innokas
tulemaan, kuin te olette näkemään häntä. Kuulkaa tuota!

He istuivat kaikki kuin vahakuvat, toisilla pysähtyi lasi puolitiessä
huulille. Kolme kovaa koputusta kuului ovelta.

-- Hiljaa!

Mc Murdo kohotti varoittaen kätensä. Miehet vaihtoivat riemuitsevia
katseita ja kädet hypistelivät kätkettyjä aseita.

-- Ei ääntäkään, jos henkenne on kallis! kuiskasi Mc Murdo, kun läksi
huoneesta sulkien oven huolellisesti jälkeensä.

Jännittäen kuuloaan murhaajat odottivat. He kuulivat toverinsa
askeleet käytävässä. He kuulivat hänen avaavan ulko-oven. Siellä
vaihdettiin muutamia sanoja tervehdykseksi. Sitten he kuulivat
vieraat askeleet ja vieraan äänen. Hetkistä myöhemmin kuului oven
paukahdus ja avaimen kiertyminen lukossa. Heidän saaliinsa oli
varmasti satimessa. Tiikeri Cormac nauroi kamalasti ja pomo Mc Ginty
pani suuren kätensä hänen suulleen.

-- Olkaa hiljaa, mieletön! kuiskasi hän. Saatatte meidät kaikki
turmioon.

Viereisestä huoneesta kuului keskustelun muminaa. Se tuntui
loppumattomalta. Sitten ovi aukeni ja Mc Murdo tuli näkyviin sormi
huulilla.

Hän tuli pöydän päähän ja katseli ympärilleen. Hän oli muuttunut.
Hänen ryhtinsä oli miehen, joka suorittaa suurtekoja. Hänen kasvonsa
olivat lujat kuin graniitti. Hänen silmänsä säihkyivät tulisesti
silmälasien takaa. Hänestä oli tullut ilmeinen miesten johtaja. He
tuijottivat häneen kiihkeällä mielenkiinnolla, mutta hän ei sanonut
mitään. Yhä samalla kummallisella katseella hän katsoi miehestä
mieheen.

-- No, sanoi pomo Mc Ginty viimein, onko hän täällä? Onko Birdy
Edwards täällä?

-- Kyllä, vastasi Mc Murdo hitaasti, Birdy Edwards on täällä. Minä
olen Birdy Edwards!

Tämän lyhyen keskustelun jälkeen kului kymmenen sekuntia, joiden
aikana huonetta olisi voinut luulla tyhjäksi, niin syvä oli
hiljaisuus. Kattilan sihiseminen liedellä kuului selvästi. Seitsemän
miehen kalpeat kasvot, kaikki kääntyneinä tuohon mieheen, joka
vallitsi heitä, oli äärimmäinen kauhu jähmetyttänyt. Sitten kuului
äkkiä lasin kilinää, kun joka akkunasta tunki sisään pyssynpiippu
ja akkunaverhot putosivat kannattimiltaan. Sen nähdessään päästi
pomo Mc Ginty haavoitetun karhun mörinän ja säntäsi puoli-avoimelle
ovelle. Kohotettu revolveri kohtasi hänet siellä ja tähtäimen takaa
säihkyivät Hiili- ja Rautaseudun poliisikuntaan kuuluvan kapteeni
Marvinin tuimat, siniset silmät. Pomo perääntyi ja vaipui takaisin
tuoliinsa.

-- Olette paremmassa turvassa siinä, Neuvos, sanoi mies, jonka he
olivat tunteneet Mc Murdona. Ja ellette te, Baldwin, ota kättänne
pyssystänne, säästätte mestaajalta vaivan. Irti käsi, tai Jumalan
nimessä -- Kas niin. Neljäkymmentä asestettua miestä piirittää taloa,
ja voitte itse päättää, onko teillä mahdollisuutta päästä pakoon.
Ottakaa heidän pyssynsä, Marvin.

Noiden pyssynpiippujen uhatessa ei ollut mahdollisuutta vastarintaan.
Miehiltä otettiin aseet. Juroina, typertyneinä ja hyvin kummissaan he
yhä istuivat pöydän ympärillä.

-- Tahtoisin sanoa teille muutaman sanan ennenkuin eroamme, sanoi
mies, joka oli saanut heidät satimeen. Arvaan, ettemme enää tapaa
toisiamme, ennenkuin näette minut todistajain paikalla oikeussalissa.
Annan teille hiukan ajateltavaa siksi. Tiedätte nyt, kuka olen.
Vihdoinkin voin lyödä korttini pöytään. Olen Birdy Edwards
Pinkertonin toimistosta. Minut valittiin kukistamaan rosvojoukkionne.
Minulla oli vaikea ja vaarallinen peli hoidettavana. Ei kukaan,
ei ainoakaan sielu, ei läheisimpäni eikä rakkaimpanikaan tiennyt
että minä pelasin sitä, lukuunottamatta kapteeni Marvinia ja
työnantajiani. Mutta se on tänä yönä lopussa. Jumalan kiitos, ja minä
olen voittaja.

Seitsemät kalpeat, julmat kasvot katsoivat häneen. Heidän silmänsä
kuvastivat leppymätöntä vihaa. Hän luki säälimättömän uhkauksen.

-- Kenties te ajattelette, että peli ei ole vielä lopussa. No,
minun on pidettävä varani. Joka tapauksessa on muutamilta teistä
peli lopussa ja paitsi teitä pääsee kuusikymmentä muuta tänä yönä
vankilaan. Kerronpa teille, että kun sain tämän tehtävän, en uskonut
että sellaista seuraa kuin teidän oli olemassakaan. Ajattelin, että
ne olivat sanomalehtien juttuja ja että todistaisin ne siksi. Minulle
kerrottiin, että sillä oli jotakin yhteyttä Vapaitten Miesten kanssa
ja menin siksi Chicagoon ja toimitin itseni jäseneksi. Silloin
olin entistä varmempi siitä että kaikki oli vain sanomalehtien
juttuja, sillä minä en huomannut seurassa mitään pahaa vaan
paljon hyvää. Kuitenkin oli minun suoritettava tehtäväni loppuun
ja minä tulin hiililaaksoon. Tänne tultuani sain tietää olleeni
väärässä ja etteivät nuo jutut olleetkaan pelkkää lorua. Jäin siis
tänne ottaakseni selon asioista. En milloinkaan surmannut miestä
Chicagossa. En ole elämässäni tehnyt väärää dollarinrahaa. Ne rahat,
jotka annoin teille olivat yhtä oikeita kuin mitkä muut tahansa,
mutta en ole milloinkaan käyttänyt rahaa paremmin. Tiesin keinon
miten päästä suosioonne ja siksi uskottelin teille, että laki minua
ahdisti. Kaikki vaikutti niinkuin olin ajatellutkin.

Niin liityin helvetilliseen Osastoonne ja otin osaa neuvotteluihinne.
Ehkä sanotaan, että olin yhtä kuin tekin. Ihmiset voivat sanoa mitä
haluavat, nyt kun olen saanut teidät kiinni. Mutta mikä on totuus?
Sinä yönä, jolloin minut otettiin jäseneksi, te löitte vanhaa
Stangeria. En voinut varoittaa häntä, sillä siihen ei ollut aikaa,
mutta minä pidätin kättänne, Baldwin, kun olitte tappamaisillanne
hänet. Jos olen joskus ehdottanut rikoksia, pitääkseni paikkani
keskuudessanne niin olivat ne rikoksia, jotka tiesin voivani estää.
En voinut pelastaa Dunnia ja Menziesia, sillä en tiennyt kylliksi,
mutta aijon pitää huolen siitä, että heidän murhaajansa hirtetään.
Varoitin Chester Wilcoxia, niin että kun räjähytin hänen talonsa
ilmaan, olivat hän ja hänen väkensä turvassa. Tehtiin monta rikosta,
joita en voinut estää, mutta jos muistelette ja ajattelette kuinka
usein uhrinne tuli kotiin toista tietä, tai oli kaupungissa kun te
väijyitte häntä, tai pysyi sisällä kun te luulitte hänen tulevan
ulos, niin huomaatte työni.

-- Te kirottu petturi! kähisi Mc Ginty hampaittensa välistä.

-- Niin kyllä, John Mc Ginty, voitte nimittää minua siksi, jos se
lievittää mielipahaanne. Te ja teidän kaltaisenne olette olleet
Jumalan ja ihmisten vihollisia tällä seudulla. Tarvittiin miestä
joka asettui teidän ja noiden mies- ja naisraukkojen väliin, joita
te piditte pinteessä. Oli vain yksi keino, jolla sen saattoi tehdä
ja minä käytin tuota keinoa. Sanotte minua "petturiksi", mutta
monet tuhannet tulevat nimittämään minua "vapauttajaksi", joka meni
helvettiin vapauttaakseen heidät. Kolme kuukautta on sitä kestänyt.
En tahtoisi enää uudelleen kolmea sellaista kuukautta, vaikka
saisin kaikki maailman aarteet. Minun täytyi jatkaa peliäni, kunnes
jokainen salaisuus oli hallussani ja jokainen mies vallassani. Olisin
odottanut vielä hiukan kauvemmin ellen olisi saanut tietää, että
salaisuuteni oli tulemaisillaan ilmi. Kaupunkiin oli tullut kirje,
joka olisi ilmaissut sen teille kaikille. Silloin minun täytyi toimia
ja toimia nopeasti. Minulla ei ole mitään muuta sanottavaa teille,
kuin tämä: kun viimeinen hetkeni tulee, on minun helpompi kuolla
ajatellessani työtä, jonka olen suorittanut tässä laaksossa. Nyt,
Marvin, en tahdo pidättää teitä kauvemmin. Viekää heidät vankilaan.

On enää vähän kerrottavaa. Scanlan oli saanut sinetöidyn kirjeen
viedäkseen miss Ettie Shafterille -- tehtävä, jonka hän otti
vastaan silmää iskien ja hymyillen. Varhain aamulla muuan kaunis
nainen ja muuan huolellisesti puettu mies astuivat erikoisjunaan,
jonka rautatieyhtiö oli lähettänyt ja joka nopeasti ja kertaakaan
pysähtymättä vei heidät pois vaaralliselta seudulta. Tämä oli
viimeinen kerta, kuin Ettie tai hänen rakastettunsa kävi Kauhun
Laaksossa. Kymmenen päivää myöhemmin he viettivät häitään Chicagossa,
vanhan Jacob Shafterin ollessa todistajana.

Scowrerien oikeudenkäynti toimitettiin kaukana seudulta, missä heidän
puoluelaisensa olisivat voineet häiritä lainvalvojaa. Turhaan he
taistelivat. Turhaan Osaston rahat -- rahat, jotka oli kiristetty
pakkoveroilla kokonaiselta tienoolta -- virtasivat kuin vesi heidän
koettaessaan pelastaa heitä. Heidän puolustajiensa kaikki temput
eivät voineet järkyttää tuota kylmää selvää todistusta, jonka antoi
henkilö, joka tunsi yksityiskohtaisesti heidän elämänsä, heidän
järjestönsä ja heidän rikoksensa. Vihdoin niin monen vuoden kuluttua
oli heidät saatu kukistetuiksi ja hajoitetuiksi. Mc Ginty kohtasi
kuolemansa mestauslavalla ruikuttaen ja kiemurrellen, kun hänen
viimeinen hetkensä koitti. Kahdeksan hänen pääpuoluelaisistaan
jakoi hänen kohtalonsa. Viisikymmentä muuta sai eripituisia
vankeusrangaistuksia. Birdy Edwardsin työ oli suoritettu loppuun.

Eikä kuitenkaan kuten hän arvasi ollut peli vielä lopussa. Oli
pelattava vielä toinenkin peli ja sitten yhä useampia. Ted Baldwin
oli näet välttänyt mestauslavan; niinikään molemmat Willabyt;
niinikään monet muut joukkueen kurjimmista jäsenistä. Kymmenen
vuotta he olivat poissa maailmasta ja sitten tuli päivä, jolloin
he jälleen olisivat vapaana -- päivä, jona Edwards, joka tunsi
miehensä, varmasti tiesi rauhallisen elämänsä loppuvan. He olivat
vannoneet kaiken sen nimessä, mitä pitivät pyhänä, vuodattavansa
hänen verensä kostoksi tovereittensa puolesta. Ja hyvin he koettivat
pitää valansa. Chicagosta hänet karkoitettiin kahden murhayrityksen
jälkeen jotka olivat niin vähällä onnistua, että hän oli varma
siitä, että kolmas kerta olisi onnistunut. Chicagosta hän meni
muutettuaan nimeä Kaliforniaan ja siellä valo joksikin aikaa sammui
hänen elämästään, kun Ettie Edwards kuoli. Vielä kerran oltiin hänet
vähällä surmata ja vielä kerran hän Douglas-nimisenä työskenteli
kaukaisessa kaivoksessa, missä englantilaisen Barker-nimisen osakkaan
kera hankki omaisuuden. Viimein sai hän varoituksen, että verikoirat
olivat hänen jäljillään ja läksi -- juuri ajoissa -- Englantiin. Ja
täällä eli John Douglas, joka toisen kerran nai arvoisensa puolison
viisi vuotta Sussexilaisen maalaisherrasmiehen elämää, joka päättyi
niihin kummallisiin tapauksiin, joista olemme kertoneet tämän teoksen
ensimäisessä osassa.




Jälkikirjoitus.


Poliisioikeuden istunnot olivat päättyneet ja John Douglasin juttu
oli lykätty korkeampaan oikeuteen. Niinikään oli valitusoikeus
käsitellyt asiaa ja vapauttanut hänet koska hän oli toiminut
itsepuolustuksesta. "Viekää hänet kaikin mokomin pois Englannista",
kirjoitti Holmes hänen vaimolleen. "Täällä on voimia, jotka saattavat
käydä vaarallisemmiksi, kuin ne, jotka hän on välttänyt. Miehenne ei
ole turvassa Englannissa."

Kaksi kuukautta oli kulunut ja juttu oli jossain määrin haihtunut
mielestämme. Silloin pistettiin eräänä aamuna arvoituksellinen
kirje kirjelaatikkoomme. "Hyvä Jumala, mr Holmes! Hyvä Jumala!"
kuului tämä kummallinen kirje. Siinä ei ollut päällekirjoitusta eikä
nimimerkkiä. Minä nauroin omituiselle viestille, mutta Holmes näytti
odottamattoman vakavalta.

-- Pirullista, Watson! huomautti hän ja istui kauvan otsa rypyssä.

Myöhään yöllä emäntämme mrs Hudson tuli sanomaan, että muuan
herrasmies halusi tavata Holmesia ja että asia oli erinomaisen
tärkeä. Aivan hänen kintereillään tuli mr Cecil Barker, ystävämme
vallihaudan ympäröimästä herraskartanosta. Hänen kasvonsa olivat
vääristyneet ja valjut.

-- Olen saanut pahoja uutisia -- hirveitä uutisia, mr Holmes, sanoi
hän.

-- Sitä pelkäsinkin, sanoi Holmes.

-- Oletteko saanut sähkösanoman?

-- Olen saanut kirjeen henkilöltä, joka on saanut.

-- On kysymys Douglas-parasta. Minulle kerrottiin, että hänen nimensä
on Edwards, mutta minulle on hän aina oleva John Douglas Benito
Canyonista. Kerroin teille, että he läksivät yhdessä Etelä Afrikaan
_Palmyrassa_ kolme viikkoa takaperin.

-- Niin juuri.

-- Laiva saapui Kap-kaupunkiin viime yönä. Sain tänä aamuna mrs
Douglasilta tämän sähkösanoman.

    "Jack on pudonnut mereen myrskyssä St. Helenan luona. Kukaan ei
    tiedä miten onnettomuus tapahtui -- Ivy Douglas."

-- Haa! Niinkö se tapahtuikin? sanoi Holmes miettiessään. No, enhän
epäillytkään, ettei ollut taitavasti järjestetty.

-- Tarkoitatte, ettette pidä sitä tapaturmana?

-- Enhän toki.

-- Se oli murha?

-- Tietysti!

-- Niin minäkin arvelen. Nuo pirulliset Scowrerit, tuo kirottu
kostonhimoinen rikollisjoukkio --

-- Ei, ei, hyvä herra, sanoi Holmes. Siinä näkyy mestarin käsi.
Nyt ei ole kysymys poikkisahatusta haulikosta, kömpelöistä
kuusipiippuisista revolvereista. Voitte tuntea vanhan mestarin
pensselinvedosta. Minä tunnen Moriartyn suunnitteleman rikoksen, kun
näen sellaisen. Tämä rikos on pantu toimeen Lontoosta käsin eikä
Amerikasta käsin.

-- Mutta mistä syystä?

-- Siksi, että sen on tehnyt mies, joka ei saata epäonnistua -- mies,
jonka erikoinen asema riippuu siitä tosiasiasta, että hänen aina
täytyy onnistua. Suuria aivoja ja suurta järjestöä on käytetty yhden
ainoan miehen tuhoamiseen. Se on pähkinän murskaamista vasaralla --
mieletöntä voimien tuhlausta -- mutta pähkinä on yhtä kaikki hyvin
pontevasti muserrettu.

-- Kuinka tuli tämä mies sekaantuneeksi juttuun.

-- Voin ainoastaan sanoa, että ensimäiset tietomme tästä asiasta
saimme eräältä hänen alipäälliköltään. Noilla amerikalaisilla oli
hyvät tiedot. Koska heillä oli Englannissa tehtävä suoritettavana,
ottivat he osakkaaksi, kuten mikä tahansa muukalainen rikoksellinen
saattoi tehdä, tämän suuren rikosasiain mestarin. Tästä hetkestä
alkaen heidän uhrinsa oli tuomittu. Ensin hän ehkä tyytyi käyttämään
koneistoaan keksiäkseen heidän uhrinsa. Sitten hän ehkä neuvoi, miten
rikos oli pantava toimeen. Viimein kun hän luki sanomalehdistä tämän
miehen epäonnistumisesta, päätti hän itse tehdä mestariteon. Kuulitte
minun varoittavan Birlstonen herraskartanossa Douglasia ja sanovan
että tuleva vaara oli suurempi kuin mennyt. Olinko oikeassa?

Barker takoi voimattomassa vihassaan päätään puristetulla nyrkillään.

-- Väitättekö, että meidän täytyy tyynesti kärsiä kaikki tämä?
Väitättekö, ettei kukaan koskaan tule voittamaan tuota pääpaholaista?

-- Ei, sitä en väitä, sanoi Holmes ja hänen silmänsä näyttivät
katsovan kauas tulevaisuuteen. En väitä, ettei häntä voida voittaa.
Mutta teidän täytyy antaa minulle aikaa -- teidän täytyy antaa
minulle aikaa!

Me kaikki istuimme muutaman minuutin hiljaa noiden terävien silmien
yhä koettaessa tunkeutua verhon lävitse.





End of the Project Gutenberg EBook of Kauhun laakso II, by Arthur Conan Doyle

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 52678 ***